1562.

Mä väsyin kaikkiin niihin oletuksiin
valtavina muureina ympärille kohoaviin vastauksiin
mä väsyin niihin sanoihin
joiden ois pitänyt auttaa myös mua
mutta jotka eivät ikinä auttaneet.

Mä väsyin itkemään sitä jotakin
joka multa ryöstettiin ennen kuin ehdin ymmärtää elämästä riittävästi
mä väsyin toivomaan
halausta, kosketusta, silitystä
sitä että asiat vain kerran kääntyisivät oikein päin
ilman että mun ois enää kertaakaan tarvinnut asettaa itseäni alttiiksi väärinymmärrykselle.

Mä väsyin lähtöjen loputtomaan toistoon
niihinkin sanoihin
joilla mut yritettiin saada ymmärtämään
että sehän juuri on elämää
et ihmisiä tulee ja niitä lähtee.

Mä väsyin pimeisiin syksyihin
epätoivoisiin talviin
mä vajosin vuoden kiertokulkujen mukana
jonnekin liian syvälle synkkyyteen.

Ja mä väsyin muistamaan kaiken sen minkä jo menetin.

Mä väsyin kulkemaan teillä ja loisteputkivalojen käytävillä
etsien sitä jotakin
jota kohtalo ei laskenut mun ansaitsevan
mä väsyin putoilemaan kauas vuosien taa
ja sitten taas painamaan terän ihon läpi
vain paetakseni todellisuutta.

Mä väsyin tunteisiini
aaltoileviin aamupäiviin ja pelottaviin iltoihin
mä väsyin kokemaan kaiken uudestaan
mä väsyin ymmärtämään
mitä tämä kaikki oikeasti on
kuinka synkkää
kuinka epätoivoista
kuinka pelottavaa
ja kuinka yksinäistä.

Ja että miten juuri minä
en kuulunutkaan tähän
en koskaan paikalleni
miten jossain kohtaa ja jostakin syystä
mun ja muiden väliin asetettiin raja
jotain jonka ylittäminen muuttui kerran mahdottomaksi
jotain mikä hajottaa mua jokaikinen päivä yhä enemmän.

Mä väsyin huutamaan ilman että sain vastausta edes kaiulta
mä väsyin tiedostamaan jokaisessa hetkessä arvottomuuteni.

Mä väsyin itsevihaan
pelkäämään toisten syytöksiä
mä väsyin vihaamaan virheitäni
pelkäämään huomisia
mä väsyin, pelkäsin
ja väsyin pelkäämään.

Ja enää en millään jaksais jatkaa.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229