1555.

Aina sanotaan et kaikesta selviää
mut silloinhan vaiettu salaisuus on se ettei kaikki selviä?

Mä uskon et on raja
paljonko pahaa oloa jaksaa
kauanko sitä jaksaa
ja kun lopulta joutuu sen rajan yli
ei järjellä oli niissä seurauksissa enää ollenkaan sanavaltaa.

Mä mietin
oon miettinyt koko päivän
miten viillän jalat, kädet
itteni
miten syvälle
miten paljon
mä tiiän ettei viiltelyyn kuole
ainakaan näihin naurettaviin naarmuihin
mut seison sillä rajalla
yhtälailla tiiän ettei kukaan voi auttaa koska mikään ei auta
eli kyse on vain kysymyksestä milloin.

(Epävakaan roskan ajatuksia
ajatuksia jotka antaa kaikille muille oikeuden vihata.)

Mikä on se viimeinen joka ajaa järjen pois
antaa tunteelle vallan ja terät ja sakset
mikä näistä hetkistä on se
kun mä en enää jaksa?

Kun mä en enää pysty pakottamaan itseäni suoriutumaan
jaksa tsempata itseäni valheilla huomiseen
mikä näistä pimeistä illoista
on se?

Vuos sit makasin yliannostuksen jälkeen sairaalassa. Muistan oksentaneeni useamman päivän. Muistan pelänneeni. Muistan tahtoneeni kuolla ja silti en sitäkään riittävästi.

Mikäpä täällä ikinä päättyis silloin kun sen ois paras päättyä
mitäpä mä uskaltaisin oikein tehdä
ja mihinpä musta ikinä ees ois.

Itseviha on syvää täällä pimeässä.
Itseviha on pettymystä kaikkeen siihen jonka olisi voinut tehdä paremmin. Itseviha on jotain tahmeaa takertuneena sisimpään.

Itsevihasta kuollaan
tai muututaan
mut kun nyt sit mietit
kumpi on todennäköisempää
laske nää mun vuodet ja näiden virheet
ja kiellä vasta sit
kiellät totuuden kuitenkin
se on sulle helpompi nii
vaikka sama kai se mulle on
ku toivoa ei enää oo.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229