154.

Sillloin uskosta elämään ei puhuttu
se oli itsestään selvää ja mä osasin elää ja uskoin tulevaan eikä mikään kertonut tästä pimeästä.
Pelkäsin välillä jotakin sitä epävarmuutta ja vastuuta tietysti mut ei mikään siinä silti enteillyt tällaisesta pimeydestä näin syvästä epätoivosta.
Ehkä mä onnistuin vain elämään niin pitkään siinä lapsen uskossa ettei maailma ole paha välillä vain tapahtuu pahoja asioita.
Ehkä sitten kun enää ei voinut paeta totuutta maailmasta vastuusta vastuuseen mun usko elämään alkoi kadota että kun vaikka kuinka suunnitteli ja toivoi ei lopulta millään ollut pohjaa eikä mulla otetta elämästä olin elänyt niin pitkään vain sitä pintaa lentäen välillä niinä aurinkoisina päivinä ei en mä itkenyt aluksi en suostunut hyväksymään sitä tyhjyyttä mä täytin sen kävelemällä kaikki ne metsäautotiet ja laskemalla tulevaa päiviä kuukausia vuosia liian tarkkoja suunnitelmia turhan suuria toiveita että se outo tyhjyys mun sisältä katoais mut eihän se mihinkään lähtenyt.
Miksi mä lähdin sinne pimeään en uskaltanut puhua en pitkään aikaan niistä mitkä teki mulle pahan olon niin pitkään se toinen onnistui hallitsemaan kaikkea halveksimalla ja aina mä epäilin sanojani yritin laskea rajoja että kuinka paljon muille sai puhua siitä toisesta ja niistä sen sairaista viesteistä.
Aina mä palasin siihen etten ollut oikeassa et jos sanoisin jotain olis se melkein kuin valhe koska mä en voinut olla täysin varma ja tiesin niin tarkasti et valehteleminen oli väärin vaikka se toinen olikin jatkanut valheitaan vuosia.
Siks mä vastasin niiden kysymyksiin puolitetuin lausein etten valehtelis, liioittelis mitään.
Ja nyt ne puhuu pelottavia lauseita musta ja lääkkeistä niistä, joista mä aina luin netistä ja kirjoista ja mietin että onneksi en mä ja nyt ne onkin ne lauseet minä en vaan suostunut uskomaan edes ajattelemaan vaikka tää pimeys on ollut niin pitkään niin syvää että mulle sellaisia lääkkeitä niistä mun ajatuksista sellaisia lauseita mä en ihan oikeasti oo tullut ajatelleeks totuutta.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229