1470.

Tämä teksti syntyi ajatuksista, jotka heräsivät luettuani tämän Katri Mannisen tekstin: https://www.kutri.net/artikkelit/tunne-elaman-epavakaus/


Se mitä kohti tavoittelen on salaisuus
se on jotain jota en sano ääneen kenellekään
tai edes kirjoita tuntemattomille
koska ymmärrän itsekin ideani järjettömyyden tässä hetkessä
enkä erityisemmin halua enää kuulla sitä miten kannattaisi tavoitella jotain helpompaa
kun edes lukio ei ole tähän mennessä onnistunut.

Silti se on siellä
ja siihen yhteen haaveeseen kietoutuu koko muu tulevaisuus
oma asunto
koira
kaikki se muu on sidoksissa ensimmäiseen ja suurimpaan
vaikeimmin tavoitettavaan unelmaan.

Eikä tän tarvitse olla et sitten vasta kun sen saavutan niin kaikki on hyvin
tää on sitä että opettelen jotain uudestaan
sen miten katson tätä maailmaa
sen miten olen ihmisten kanssa
ja sen mitä itsestäni ajattelen
sitä tämä on
ja vihdoin löysin jotain
joka oikeasti vastaa mun ajatuksia ongelmistani
ilman että meen heti tilaan
jossa mua lähinnä huvittaa ajatus siitä
että mun elämä saattaisi olla joskus tasaisempaa ja sitä myöten parempaa.

Ja sen oppimisen myötä unelma tulee jatkuvasti lähemmäs
sillä mitä paremmin mielialavaihteluihini pystyn suhtautumaan
samalla antamaan itselleni sekä tilaa että rajoittamaan
sitä enemmän pystyn opiskelemaan jotain aivan muuta
kaikkea sitä mitä tarvitsen
ja kaikkea minkä onnistumisesta saan valtavasti voimaa jatkaa eteenpäin.

Mä voin kasvaa ihmisenä
oppia miten itseä hallitaan
mä voin tehdä tän kaiken ilman terapiaa
mä voin ymmärtää itse itseni ja tunteeni niin
ettei koko mun elämä ole jatkuvasti hallitsematonta kaaosta.

Mä voin jos mä riittävästi tahdon
mä voin onnistua jos pidän kiinni haaveestani.

Eikä mun tarvitse tehdä sitä siksi
että näyttäisin jollekin
että vakuuttaisin jonkun siitä
että minäkin pystyn
mä teen sen siksi
että mun elämästä tulis mulle itselleni elämisen arvoista.

Että eläisin sellaista elämää
joka vastaa mun arvoja
enkä jatkuvassa häpeän ja katumuksen kehässä.

Elämä on pitkä tie
ja reittivalintoja on tarjolla niin monia
mä oon aika monta kertaa astunut harhaan
pudonnut ojaan tai sitten siltaa kantavat rakenteet ovat hajonneet askeleideni alla
jossain kohtaa sillat sytytetty palamaan
etten voisi enää palata
vaikka miten tahtoisin
niin paljon menneitä
joiden ei silti tarvitse määrittää tulevaisuutta muuten kuin antamalla ymmärrystä virheistä
jotka näitä romahduksia ovat edeltäneet.

Ja lopulta
ovatko ne olleet virheitä
ovatko ne ehkä sittenkin olleet vain paremman tiedon puutteessa tehtyjä ajattelemattomia ratkaisuja
joista on aiheutunut pahaa sekä mulle että ympäristölleni?

Sillä enhän enää valitse niin kuin viime kesänä ja syksynä valitsin
välillä haluan kuolla
mutta en silti lähde toteuttamaan ajatusta
ehkä suunnittelen kaiken valmiiksi
mutta sen pidemmälle en kuitenkaan jatka
koska olen jo oppinut
se ei ole oikeaa halua kuolla
se on kestämätön tilanne tai väsymys
muisto tai ikävä
ei halu menettää kaikkea mitä nyt on
ja mahdollisuutta tulevaisuudesta
jossa minäkin pystyn tekemään hyvää.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229