147.

Ja ei
nyt kuuluu puhua elämästä mä tahdon vain kysyä tulisitko sä mun hautajaisiin ja taas mä käyn läpi ne samat vastaukset katseen joka ei säikähdyksessä tarkennu mihinkään ja sen puoliksi virnistykseen taipuvan kysymyksen mitä sä tuota kysyt?
Mut uskotko sä kun mä kerron pahan voimasta se repii mua irti itsestäni nykyisin se toimii jopa yksinään se ei enää aina tarvitse apua toisten sanoista tai pelottavista muistoista sillä on varma päämäärä ja mä oon irroittanut otteeni sen ohjista jo kauan aikaa sitten nyt paha tekee kaiken mitä sen täytyy voimilla, joita mä en tunne ja keinoilla, joista mä en oo ikinä kuullut mutta sen täytyy sillä ne toiset on antaneet sille nimen kohtalo.
Mä annan sen toimia siellä taustalla mutta iltaisin hetken ennen nukahtamista mä tunnen sen syvimmän kauhun muun ajan suljen sitä pois liikun enemmän kuin ikinä on jotenkin surullisen huvittaa että nyt mä jaksan mennä pidemmälle ja nopeammin kuin koskaan aiemmin ehkä se paha olo vaan ajaa pakenemaan itseään niin kovin keinoin siksi kaikki nämä vieraat kilometrit mutta mitä mä enää näillä saavutuksilla kun kaiken muun ajan makaan liikkumatta sängyllä mietin kaikkea mitä pelkään seuraavaa kohtaamista ihmisen kanssa mistä kaikesta mun täytyy vielä suoriutua tänään, tällä viikolla mä kuuntelen kaikki nämä hiljaa kylmenevät päivät biisejä joiden sanoja en tunne katson välillä dokumentteja särkyneistä elämistä on myös paljon pelkkää hiljaisuutta silmät kiinni ei, en mä nuku mä vain odotan melkein hengittämättä kaiken tän loppuvan.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229