145.

Ja ne joutsenet on taas lähdössä mä suljen silmäni taivaan valkeudelta ja suruiltani mä kävelen näitä vieraita teitä mukanani helvetin tyhjä elämä ja niin syvälle juurtuneita pelkoja että yllätyn itsekin jokaisesta ajatuksesta jonka kestän satuttamatta jollakin tavalla itseäni.
Mut mä päätin et tänään en itke en vaikka kaikki on tyhjää ja sanoista huolimatta epävarmaa niin tänään mä en itke en vaikka joutsenet nousee pelloilta taivaalle ja lähtee etelään ja syksy on tässä ja kesä kuollut ja vastuuta olemisesta on aivan liikaa ja mä olen aivan liian lähellä romahdusta niin silti tänään mä en itke mä vaikka helvetti kirjoitan seitsemän tuntia ja kävelen kolme siivoan järjestän luen mutta että tänään mä en itke.
Mä tarvitsen vain yhden vuorokauden ilman sitä epätoivoista itkua.
Mä en jää niihin muistoihin ne nousee näihin päiviin ne tulee ja ne repii hei mä kerroin ikävästä mä tunnen sen reitit mieleen ja siitä jäljiksi käsivarsiin ikävän jokainen polku on mun muistissa niin selvänä mutta nyt mä ohitan jokaisen muiston en sano mitään vaikka joku vahingossa rikkoo yhtä muistoista ja menen itse päin tulta teen vain sen mitä täytyy enkä enää jää suojelemaan yksittäistä muistoa mä annan niiden kadota käsistä mitä mä niitä enää suojelisin nyt kun kaikki on näin kuollutta.
Enkä mä laske päiviä mä en tee enää niitä samoja virheitä uudestaan mun on vaan jatkettava taas vailla päämäärää hei en mä elämää lupaa enkä kuolemaa vaan jotain selviytymistä koska joutsenten muutto on niin kaunis ja mä niin kovasti tahtoisin et näkisin niiden vielä keväällä palaavan näille pelloille niin paljon tahtoisin olla vielä hetken turvassa itseltäni ja maailmalta.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229