1442.

Tiiäksä kuin väsyny elämään voi olla?

Mä istun tässä ja tuijotan arpiani
niitä on liikaa laskettavaks
kai liikutaan sadoissa jos isoja arpiakin on kymmeniä.

Kuka nää kaikki viilsi
kuka uskals painaa terän aina syvemmälle
kuka leikkas saksilla itteään
kuka puri
kuka raapi
kuka tän kehon tuhos?

Arpia arpien päällä
ikuiset jäljet
enkä mä ees osaa välittää.

Istun tässä ja mietin et jos rikkois vaan lisää
keneltä se enää ois pois?

Kuinka monta iltaa mä oon viettänyt istuen
milloin jokirannassa
milloin kylpyhuoneessa
milloin omassa huoneessani
kuinka monta iltaa tätä pimeää mä oon elänyt läpi?

Ja joo
mä tiiän kyllä sun kantas
et jos ottaisin itteeni niskasta kii
ja päättäisin lopettaa tän valittamisen
mulla olis parempi olla.

Mä tiiän et sä oot sitä mieltä
mä tiiän et te kaikki ootte.

Te ette keksi enää muuta sanottavaa
ei ole muuta ratkaisua
kyllähän mä sen itekki tiiän
et niin kauan kuin mulla ei oo motivaatiota muuhun kuin itseni tuhoamiseen
mua ei auta mikään.

Sitä mä en tajua et miks ne lääkkeet sit keksittiin
ne joita suurinosa ihmisistä pitää yhä ratkaisuna munkin ongelmiin
jos niihin täytyis uskoa
et ne tehoais.

Eihän sellasissa lääkkeissä oo järkeä
sehän ois sama syödä vaikka sit jotain monivitamiinia masennuslääkkeen tilalta
jos niiden tuomaan apuun pitää kerran ensin uskoa.

Tosi toimivaa joo
mut munhan syytä sekin on
ettei mikään niistä oo toiminut
kaikki on mun syytä
miksen mä nyt vihdoin voi sisäistää sitä?

Mä tiiän mut en hyväksy
mikä helvetti siinä on nii vaikeaa?

En jaksais tätä enää
joo mä tiiän et mä selviin hengissä
paljolla itkulla ja viilloilla pahimmista hetkistä
mut se ei tarkoita et mä vieläkään olisin oppinut oleen kiitollinen tästä elämästä.

Mä vaan vihaan
päivästä toiseen
ulkona on liian lämmin ja sisällä ei saa henkeä
mä vihaan itteeni ja tätä helvetin sotkua
jossa oon
tai jota oon.

Emmä osaa enää muuta
mä tiiän nää viillot ja itsetuhon
tunteet joita ei saa tai voi nimetä
nämä mä tiiän enkä sitä miten opiskellaan tai ollaan ystäviä tai eletään normaalisti.

Mut nii se on
et ihmiset vihaa mua just niin kauan kuin tällä tiellä jatkan
itsesäälii ja turhaa valitusta
hei nauttikaa nyt on kesä
joo tosi kiva mut mun valinnoilla ei saa käyttää shortseja eikä lyhythihaisia
eli tää kuumuus on nyt jo liikaa.

Jos jään tähän
en nouse ylös enkä enää puhu
itken nää itkut yksin
ettei tarvitse enää kuulla
minkä kaiken teen ja ajattelen väärin
tai siis miten teen ja ajattelen kaiken väärin
jos jään tähän
enkä oo enää mä
vaan pakenen mielikuvitusmatkalla onnistuneeseen elämään
jossa en syntynyt pettymykseks
ja tuhonnut yksitellen jokaista mahdollisuuttani
nii ehkä kaikki on sit hyvin?

Niillä muilla
jos mä katoan niiden elämästä lopullisesti
mun sydän lyö ja mä hengitän
eli oon siis elossa
mutta en elä
nii eiks sit kaikki oo tyytyväisiä?

Ei sais luovuttaa
aina pitäis taistella
pitäis taistella pahoja oloja vastaan
ja väärinymmärryksiä vastaan
ja sitä ja tätä ja tuota
ja sit suorittaa elämä
tehä kaikki tarkasti ja hyvin ja oikein
aina pitäis jaksaa olla jotain mitä ei koskaan oikeasti oo.

Nii jos sitä vaan jää
ja unohtuu
nukkuu elämänsä ohi
siihen saakka et sydän hiipuu
nii onks se sit parempi?

Ku ei oo voimia eikä taitoa
elää tässä yhteiskunnassa yhtenä muista
kouluja ei jaksa ja töihin ei pysty
joojoo laiskuutta joo
mä tiiän
anteeks.

Ja millä mä täällä muka eläisinkään
jos en nyt ota itteeni niskasta kii ja kuntoudu
ei se mee nii et yks saa vaan maata täällä ja muut on töissä
kyl mä tiiän et osani munkin on tehtävä
oli voimia tai ei.

Mut sitä mä en oikeasti tiiä
miten mä tästä nousen
tai täältä
oon ajanu itteni nii syvälle pimeään
etten löydä pois
aina hetken mä nään tulevaisuuden kirkkauden ja mahdollisuuteni
mut se onkin vaan kangastus aavikolla eikä mikään oo totta
ja sit oonkin taas samassa pimeässä yksin itkemässä.

Vihaa vaan
mäki vihaan.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229