1431.

En osaa kirjoittaa
en puhua
oon vanginnut itteni tähän verkkoon
kipua kivusta
itkua itkusta
yksin.

En enää tiiä miks oon täällä
en enää ymmärrä
miks pelkään joutuvani pois
eihän tää mitään muuta
ku en oo valmis muuttumaan
tätä tää on aina
pahaa oloa.

Enkä jaksa enää
vaikket sä sitä usko
nii mäki haluaisin vielä tuntee iloa
mäki tahtoisin jotain muuta ku tän pimeän
mut en jaksa enää taistella
tää on tätä samaa pään hakkaamista seinään
vuodesta toiseen
seinät ympäriltä vaan vaihtuu.

Mä tiiän ettet sä usko
et mä haluan muuta
koska en jaksa sitä enää sulle
tai kenellekään muullekaan todistella
mä taistelin vastaan ja voimani loppuun
mut hävisin jokaisen erän
ja sit oonkin enää sun mielestä takertunut itsesääliin.

Joo vittu
tiiätkö ihan sama
ihan vitun sama
mä en jaksa enää!

Sä et ikinä usko
vaikka mä itkisin ja huutaisin
vaikka kirjoittaisin jokaisen ajatukseni niin selvästi kuin ikinä pystyisin
sä et mua uskois.

Kukaan ei usko
tai halua ymmärtää
jos oisin eläny elämäni toisin
käyny ne koulut ja ollu kiltti
nii tilanne ois toinen.

Nyt mä vaan jatkan pään hakkaamista seinään
ja pelkään joka helvetin sekunti kaikkea
aivan kaikkea.

Mä pelkään kuolemaa mut tarvin tiedon siitä mahdollisuudesta
mä pelkään viiltää
mut en selvii ilman
mä pelkään ihmisii
mut en kestä yksin
mä pelkään menneitä ja tulevia
mä pelkään pimeää.

Ja sä et usko
sä naurat ja naurat
ja katot sillä halveksivalla katseella
sä naurat kun mä itken
kun mä huudan etten saatana jaksa enää
sä laitat telkkariin lisää ääntä.

Ja mä painun kasaan
jos mä painan pääni polviin
en enää nää tapetilla leikkiviä varjokuvia
jos mä painan terän ranteeseen
en enää tunne kipua
ja jos mä teen sen riittävän hyvin
en enää kuule sun halveksivaa naurua.

Älä enää lässytä
mä en jaksa kuunnella
älä enää esitä
mä en jaksa kattoa
äläkä enää ikinä
sano mulle miten tää kaikki on mun omaa syytä
mä tiiän sen
mä helvetti tiiän jo kaiken mitä aiot sanoa
ei
en osaa ennustaa
mulle on vaan raivottu kaikki noi jo useita kertoja
sä oot raivonnut ja ne kaikki muut
ja mä en silti muutu
joka kerta ne sanat painaa mua vaan syvemmälle
mä hukun pimeään koska ne sanat vainoo mua
mä herään niihin ja niihin mä myös nukahdan
ja ymmärrän sanomattakin
miten väärin ajattelen
olen ja elän
hengitänkin kai
mä tiiän
ilman et sä enää ikinä kerrot sitä
kuinka mä en tuu koskaan kelpaamaan.

Mä en jaksa
tiiän ettei kukaan usko mua
mä tiiän et voin itkee näihin teksteihin mitä tahansa
repii sieluni kaikkien nähtäville
huutaa kipuni ja pelkoni
ja silti yhdelläkään mun sanoista ei oo enää merkitystä.

Koska virheet on ne
joilla ihmiset täällä lokeroidaan
ollaan joko oikein ja kelvataan
tai sit
niinpä.

Miks mä tein tän kaiken
miks mä hajosin sillo ku kaikki oli vasta alkamassa
miks mä takerruin itsetuhoon
ku elämä oli mahdollisuuksia täynnä
miks mä itkin kaikkina näinä vuosina
asioita jotka täytyy vaan kestää
miks mä en ollut ikinä oikein?

Miks mä en enää jaksa
miks mä en ota itteeni niskasta kii
ja yritä esittää sitä roolia joka mulle kirjoitettiin
miks mä itken näitä tekstejä täyteen pelkoja
jotka ei merkitse mitään?

Miks mä oon näi kauhee ihminen
miks mä en oo opiskelemassa
miks mä en tunne mitään
miks mä en välitä kenestäkään
miks mä en vaan tapa itteeni?

Auta
auttakaa
mä en selviä
anteeks
anteeks kaikesta
mä oon eksyny
tääl on nii pimeää
anteeks
mä tiiän ettet sä välitä
etkä nää näitäkään kyynelii
mä en ikinä saa anteeks
koska en osaa muuttaa käytöstäni
mä en jaksa enää
mä en jaksa enää
mä en löydä turvaa
tääl on pimeä ja mä pelkään
ja tää ei tuu ikinä loppumaan
tää pimeä ei pääty
mä en jaksa enää.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229