1408.

Sattuu ajatustapa
joka jokaisella on
et voin huonosti koska pelkään joutuvani pois
jos mulla menee hyvin
nämä kaksi asiaa ovat molemmat tavallaan totta
mutta eivät liity toisiinsa millään tavalla.

Mä pelkään joutuvani pois
mutta
viiltelemällä täällä mä tiedän kyllä vain varmistavani sitä lopputulosta.

Mä en säikähdä hyvää oloa
koska se on mukatotta
eli pelkkää sääntöjen mukaista suorittamista
jossa mikään ei tunnu miltään
joka ei vie mihinkään
joka ei saa elämänhalua palaamaan.

(Eihän mikään muukaan saa
koska kaikki on ohi
mutta ymmärsit tämän jos tahdoit ymmärtää.)

Mutta en romahtele siksi että tää olis joku esitys
et haluaisin romahtaa
et haluaisin pahan olon
mä romahdan jokaisen hyvin suoritetun päivän iltana
koska oon voimaton tän edessä.

Kaikki on kulkenut vuosia saman kaavan mukaan
oon taistellut vastaan ja noudattanut kaikkia saamiani ohjeita ja yrittänyt uskoa ja tehnyt kaikeni tämän voittamisen eteen
mutta mikään määrä voimia ja yrittämistä
hymyjä tai positiivisia ajatuksiakaan
ei riitä tätä vastaan.

Langat on muka mun käsissä
mun pää tekee päätökset
mut ei se oikeasti oo niin
niin sanotaan
koska tarvitaan syyllinen
enkä mä jaksa enää sanoa vastaan
ymmärtämättömyys on tässä hetkessä pahinta
on helpompi hiljentää mielessä huutavat ajatuksensa
antaa muiden jäädä kuvitelmaan
jossa he ovat mielipiteineen oikeassa.

Mä oon syyllinen tähän
ulkopuolisten silmin se menee niin
mun sisällä joku huutaa vittusaatanaperkelettä ja sit toinen ääni hiljentää sen
on turha taistella
koska kaikki on jo ohi.

Kaikki on turhaa
samantekevää
kuinka syvällä pystyy hengittämään
milloin paha olo tukehduttaa?


Viilsin
mutta en siksi että haluaisin todistaa jotain
viilsin koska se on ainoa
joka tekee muistoista toden
pienen pienen hetken ajan
kun terä painautuu ihosta läpi
mä oon täältä poissa ja kaikki on hyvin.

(Vaikka ei ne eiliset turvaa takaisin kunnolla tuoneet
naurettavia naarmuja kuten aina pidemmän tauon jälkeen.)

Siinä on suuri ristiriita
että paikka jonka piti auttaa mut elämään
saakin mut nykyisyydessä viiltelemään.

Mä harvemmin viiltelen pahojen asioiden takia
yleensä hyvien juttujen tähden
tai siis niiden loppumisten vuoksi
siksi kai tätä on mahdotonta ymmärrettävästi kenellekään selittää.

Et miks suurimman ahdistuksen mulle aiheuttaa
jo vuosia ohi olleet hyvät tapahtumat.

En tiiä voiko sitä edes selittää
joskus ajattelin että viillot kertoo mun puolesta sen
mihin sanat ei riitä
mut nyt tajuan et ne ajaa toisten ymmärryksen vaan entistä kauemmas
ne toiset kattoo tätä maailmaa täysin toiselta laidalta
niille mun kivut on ilon aiheita
ja mun haavat kipuja
vaikka mun maailmassa haavat on ainoat aidon hymyn tuojat.

Ollaan ihan vastakkaisilla puolilla
välissä liikaa kaikkea
huutoa ja upottavaa suota ja en ees tiiä mitä
koska en uskalla enää lähtee ylittämään
sitä määrittelemätöntä estettä
mun ja muun maailman välissä.

Jään tänne omalle puolelleni
yksinäisyyteen itkemään
jään tänne muistoihini kietoutuneena
enkä päästä irti vaikka kuka loukkais mua millä tahansa.

Sillä nää muistot on ainoo jota mun elämästä on jäljellä
mun muistot on ainoita joista enää välitän
ihan kaiken muun annan mennä
kaikesta muusta voin luopua koska tahansa
koska tiiän
mun muistoja ei vie kukaan
ja jos kävis niinkin hassusti
et kaiken unohtaisin
siinä tilassa tuskin muistaisin elämän turhuuttakaan
tai ees päivieni ahdistuksia.

Millään täällä ei oo arvoa
mä tajuan vaan miten mikään ei palaa ennalleen
ei edes hyväksi
toivon ettei mun tarvis enää yrittää selittää sitäkään
miksi näin on ja miten mun omat päätökset kohtalontiellä on samantekeviä
kohtalo nauraa mulle puunrunkojen takaa
ja kerrostalojen parvekkeilta ja
aina
aina se kulkee jossain siinä vierellä
lähellä kertomassa
että on sama mitä mä yritän
mun pahuus kostetaan mulle aina uudestaan.

Oon nii väsynyt
kuulemaan sanoja
väittelemään mulle todellisista asioista
oon nii väsynyt kohtaamaan erilaisuuteni aina uudestaan
oon nii väsynyt yrityksiin
joiden myötä olisin oikein ja kelpaisin toisen joukkoon
normaalielämään.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229