1405.

Pimeässä pelko vaikenee
jäljellä rauha
en halua puhua
kukaan ei tätä ymmärrä
mun sanat kertoo toisista jutuista
syvimmistä maailmoista ei koskaan
miksi puhuisin
jos vastassa on kolmattakymmenettä kertaa samat oletukset
että se oli mun valinta
miten yksin näinä päivinä oon.

Kyllä se oli mun valinta
kun viidessätoista vuodessa olin ymmärtänyt
en kelpaisi tekisin mitä tahansa
vain virheillä oli väliä
silloin mä valitsin
otin vierelleni istumaan pimeän
päästin vähitellen vuosien kuluessa irti muistakin
tai he musta
ei niillä ole niinkään merkitystä
kuin sillä
miten vieläkin jokainen ammattilainen sanoo että se on mun oma valinta
kun oon aikuinen
mä en jaksa enää todistella
ettei koko totuus oo mun valinnassa
mä en jaksa taistella mielipiteitä vastaan
koska noi sanat sattuu joka kerta yhtä paljon.

Mä valitsin mutta vasta pitkän taistelun jälkeen
eikä valinnasta oo ollut tämän maailman odotusten keskellä mitenkään helppo pitää kii
vaikka aina syvällä sisimmässäni tiiän mikä on oikein.

Se valinta on ollut oikein
vaikka kukaan muu täällä ei sitä ikinä ymmärtäisikään.

Mä voisin jatkaa itteni hajottamista siinä kuvitelmassa
että jos muuttuisin
sitten kelpaisin
ja aina hetken keskustelujen jälkeen sitä itkenkin
että jos jaksaisin vielä kerran yrittää ja asiat päättyiskin toisin
ei se vaan mee niin
oon käynyt saman leikin läpi kymmeniä, ellen satoja kertoja
eikä mikään koskaan niistä oo tilannetta muuttanut.

Enää mulla ei oo siihen toiveleikkiin voimia
otan vastaan sanat
jotka toteaa tän olevan mun valinta
enkä nouse vastaan
ymmärtämättömien mielipide ei mun vastaansanomisista kuitenkaan muuttuis
miksi tuhlaisin voimia
koska olettamukset pysyy aina samoina?

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229