1383.

Mun ympärillä asiat voi olla vaikka kuinka hyvin
mut mun sisin ei tunne muuta kuin pahaa oloa
aina ja aina
tää nykyisyys on toivottomampaa
kuin elämä itsetuhon keskiössä
ne päivät
kuukaudet
vuodet
sitä eli paremman toiveesta
uskotteli itselleen että paha olo loppuu kuolemaan.

Nyt en jaksa uskoa enää että siihen pystyisin
en jaksa valehdella että löytäisin rohkeuden
vaikka tiiän et elämän jatkaminen on turhaa.

Mä voin suorittaa tätä ohjeiden mukaan
tehdä juttuja
joista joskus sain hyvän olon
voin mä
mut ei se mun oloa muuta.

Kevätaurinko hangilla
miksei sekään piristä?

Mä en vaan tunne enää kuten ennen
en nauti mistään
kaikki päättyy itkuun
joka ikinen päivä löydän itteni kyyneleet poskilla
valmiina luovuttamaan
osaamatta ottaa askeltakaan todellista tekoa kohti.

Tää kaikki on niin turhaa
ettei mulla oo sanoja kertoa
on ihan sama mitä mä yritän
tai mitä toiset sanoo
mun sisällä mikään ei muutu.

Enkä mä jaksa enää turhaa suorittaa näitä päiviä
tulevaisuus on yhtä pimeä kuin tämäkin hetki
olis helpoin päästää irti
mut joku vaisto sisällä ei anna luovuttaa.

Mä en jaksa enää itkee
mä en jaksa enää yhtään tällaista päivää
elää mieleni kans samaa elämää.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229