1375.

Vanhoja kuvia
vieras minä
hymy kasvoilla
toisissa kyyneleet poskilla.

Tämä yö
taas pimeää
sainko tänäänkään aikaan tarpeeksi
hoidinko riittävästi
muistinko pakolliset
onnistunko ikinä?

Vanhat kuvat
miksen silloin ymmärtänyt
mitä niin paljon nyt kaipaan
en nähnyt totuutta sellaisenaan
noina vuosina
olin silloinkin pahan oloni hallinnassa
muuta en sitten hallinnutkaan
viikot karkaili kuukausiksi ja mä itkin eiei:tä
en tahtonut tulla täysi-ikäiseksi
en tahtonut kohdata sitä päivää
joka teki peloistani totta.

Se päivä muutti paljon
lastensuojelun jälkihuolto
mutta olin jo aikuinen
sen päivän jälkeen
aina aikuinen
enää aikuinen
ja mun mieleen ei mahtunut muuta kuin se pohjaton ahdistus
etten enää ikinä koskaan missään
olisi niin turvassa kuin olin tuota päivää edeltäneet kymmenen kuukautta saanut olla
ymmärsin
ei olisi tahoa
joka ottaisi kiinni
kun putoaisin liian korkealta.

Tuli tavoitteet
tuli aikarajat
tuli pakko ja itsenäistyminen
halu sitoutua kuntoutukseen
tai siis lähinnä sen puuttuminen
ja valheiksi kasvaneet uskottelut
viiltelystä luopumisesta
syvempi väsymys
mutta mitä jäljellä on tänään?

Muuttumattomia totuuksia
itkettyjä öitä
suurimman toivottomuuden kohtaaminen kerta toisensa jälkeen
miksi mikään enää muuttuisi
kun ei ole tähänkään mennessä muuttunut?

En osaa elää täällä
normit ja ohjeistukset saa mut sekoamaan
en osaa pysyä suunnitelmassa
enkä mennä kohti tavoitteita
osaan vain hukkua matkalla
ja eksyä reitiltä
osaan luopua toivosta ja huutaa apua
mutta ei täällä näin kuuluisi elää
täällä jokainen aikuinen on vastuussa itse omista virheistään
minäkin näistä jokaisesta
vaikken vastuitani osaakaan kantaa.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229