1349.

Kotona
tai ”kotona”
milloinpa minkään kodin seinät ois kodista kodin tehneet
turva ois voinut olla koti
mutta ei saanut
koska oli aina vain väliaikaista
ei olis saanut kiintyä niin
ei koskaan.

Mut mä yritän pitää kii tänään sanotuista sanoista
vaikka ostinkin laastareita ja lisää teriä
yritän pitää kii
siitä turvasta joka nyt on olemassa arkipäivinä
jokaisesta tunnista
minuutista, sekunnista
hetkestä
joita en halua unohtaa
yritän kerätä niistä turvan tähän liian hiljaiseen yksiöön
veristen terien sotkemalle lavuaarille ja mieleen
joka hajoaa
lakoaa kuten viljat pelotoihinsa liian voimakkaasta sateesta
silti mä yritän ja haluankin pitää kii siitä ajatuksesta
jonka toiset kertoo:
päivä kerrallaan.

Yksi tälläinen pimeä päivä kerrallaan
että ehdinhän kuolla silloinkin
vasta sitten myöhemmin
kun tämä turva viedään multa
kuten kaikki aiemmatkin
onhan selvää että tämäkin on väliaikaista
kuten kaikki aina
paitsi pimeä ja turvattomuus
yksinäisenä itketyt yöt
ja kipu
kaikki muu on väliaikaista
itsetuhoisuuden kehä pysyvä.

Koska ei mulla oo voimia taisteluun
tahtoa mihinkään todelliseen
luopumiseen viiltelystä tai muustakaan
niin paljon kuin tätä pelkäänkin ja tästä uuvunkin.

Pitäis taistella vastaan
pitäis jaksaa
pitäis
en mä jaksa kirjoittaa mitä kaikkea
silti pitäis koska tuet perustuu kuntoutukseen
ei vajoamiseen.

En tiiä
tai tiiän
mut en jaksais tietää
ettei tää voi jatkuu näin
piti hakea kouluun
millä voimin selittäisin kenellekään mitään
miten kertoisin mitä tahdon
miten edes päättäisin sen
kun pystyn näkemään juuri ja juuri huomisaamuun
kello kymmeneen
en yhtään se pidemmälle
tiedän vain että siihen saakka tätä on taas jaksettava
asuntoa
kolahduksia
napsahduksia
kyyneleitä
toivottomuutta ja turvattomuutta
neljätoista tuntia.

Viikonloppu on liian suuri asia
haluan unohtaa että se alkaa jo huomenna
en kestä
en pysty
en
en
selviä.

Koska se tarkoittaa kahta kokonaista päivää täällä
tai voinhan mä mennä
onhan noita teitä
ja kauppoja ja vaihtoehtoja
mut ei niissä missään oo mitään turvallista
ahdistavaa lähinnä
nähdä ne toiset
onnelliset, tavalliset ihmiset
kulkee siellä pää painuksissa
vältellä kaikkia ja kaikkea
ei siitä oo hyötyä
vaikka eihän asuntoon jäämisestäkään.

Umpikujia kaikki
mihin ikinä meen ja mitä ikinä yritän
niin jos ei joku muu niin mun mieli viimeistään
tekee selväks ettei missään oo mitään järkeä.

Ja silti mun sisällä joku turvaton toivoo
et olis joku muu ratkaisu kuin nää loputtomat yksinäiset yöt.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229