1344.

Kirkas päivä
aurinko hangella
yöllä itketty ensimmäistä kertaa yli kahteen kuukauteen niin
että kaikki vastuu ei ollut itsellä
päinvastoin
vain ihan ihan vähän vastuuta itsellä.

Asiat eteni nopeasti
mun syöksy pohjallekin on ollut hitaampi
kuin viimeisen vuorokauden tapahtumat.

Vielä eilen olin ahdistunut ja peloissani
yksin toivottomana
ja itkin
ja itkin lisää.

Tikkejä jalassa
ihon alla sulavia
ja päällä tavallisia
tänään kokoontuminen jossa kaikki avohoidon työntekijät
osastolle
toivottoman oloinen
ahdistunut
syviä viiltoja
en tiedä mitä lähetteessä lukee
poimin sanoja keskustelusta.

Ottaa apua vastaan
en taida osata sitä
mutta en myöskään pärjää yksin
tai oon yrittänyt
minä, terät ja rikkoontuva iho
vuotava veri
kipua
olen yrittänyt
monta pimeää yötä
illat itkenyt rannassa
oon todellakin yrittänyt.

Mutta se sama epävakaa tiedoissa kummittelee
vaikka muualla oltaisiinkin osaston kannalla
osastolla sanotaan että kotiin
epävakaita ei hoideta osastolla.

Niin vähän tai paljon juuri tällä hetkellä epävakaa olenkaan
masentunut
itkuinen ja itsetuhoinen
silti
kun se kerran on sinne kirjoitettu
epävakaa
se on siellä aina
siksi en jaksa uskoa että saisin jäädä osastolle
ja vaikka saisinkin
oon jo maanantaina takaisin kotona itkemässä
viiltämässä
etsimässä toivoa toivottomilla teoilla.

Sillä mä tiiän
et tää maailma on kylmä ja ankara
ne halaa
kun lähden
mut
nii
mitä?

Mä en kestä
tätä jatkuvaa pelkoa
jos en pelkää itseäni
pelkään sitä uskooko ja ymmärtääkö mua kukaan.

Aina täytyy pelätä
joka hetki jotakin
autossa kolaria
kotona tulipaloa
kaupassa ahdistuksen voittoa ja lattialle romahtamista
kylppärissä terien tuomaa mahdollisuutta
(kuinka huonosti tällä kertaa käy?)
jokirannassa vettä ja mieltä joka ei kestä eikä jaksa enää ollenkaan ja tahtoo vain loppua
ja öisin painajaisia
keskusteluissa vääriä sanoja, väärinymmärryksiä, suuttumista
aina
aina
täytyy pelätä jotain
useimmiten kaikkea yhtä aikaa.


Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229