1342.

Kaksi käyntiä terapiakeskuksessa viikossa
aiemman yhden sijaan
ei tämä mihinkään muutu
ei mikään muutu avun lisäämisestä huolimatta.

Mä pakotan jalkani kävelemään päiväksi sinne toisten luo
sitten pakotan ne kävelemään takaisin kotiin
itken
mahdollisimman salassa ja kunnolla vasta sit kun oon sulkenut asunnon ulko-oven.

Mä yritän pysyy päivän hereillä
pakotan silmät pysyyn auki mut silti ne menee kii ellei oo pakko tehdä jotain
pakko puhua, liikkua, syödä
ei täs oo enää mitään järkee
ollut pitkiin aikoihin
mut nyt vielä vähemmän.

Mä en halua enää parempia päiviä
haluan kuolla tähän pahan oloon nyt
sillä ne paremmat päivät on turhia toiveita
uskomuksia
joissa voisinkin muuttua oikeanlaiseks
vaikka tiedetään kaikki totuus
se ei oo mahdollista.

Ja tää paha olo, väsymys, ahdistus, pelko, turvattomuus
mikä tahansa tää tunne ikinä onkaan
tää tekee selväks voimallaan etten jaksa kauaa.

Et tää on päivä tai kaks
yöt ne päiviä pahempia on ja yöllä mä tuun kuolemaan
ehkä pitäis siis laskee niitä
en tiiä
mut siks on ihan sama varataanko mulle uutta jutteluaikaa perjantaille
en osaa ajatella sinne saakka
ja sen mitä osaan
aika vähän jaksan uskoa enää olevani hengissä silloin
en yksinkertaisesti usko et tää mieli ja keho jaksaa pakottaa itseään sinne saakka.

Vaikka on pakko kävellä sinne ja takas
vastata kun kysytään
vaikka tää olis pakko suorittaa
mun mieli on alkanut poiketa polultaan
se astuu tuttuun harhaan
jossa suoritetaan kaikki
mutta vain itsemurhaan saakka
ei sittenkään kymmeniä seuraavia vuosia.

Oon niin uskomattoman väsynyt
etten kunnolla osaa kuvailla tätä usvaa
tää on takertunut muhun voimalla
enkä pääse enää irti
tää kiskoo mua syvään päähän
hukkumaan
tää saa mut anomaan luovuttamista
tää saa muut pettymään ja mut kuolemaan.

Sillä yhdellä
lähes hengiltä haukutulla puolella tiedostan olevani osastokamaa
ettei tässä tilanteessa kuuluis enää jatkaa
et pitäis saada ottaa etäisyyttä jokirannan lumisiin polkuihin ja kylppärissä odottaviin verisiin teriin
pitäis
mut mun kohdalla se ei enää mee niin
mulla lukee diagnoosina epävakaa
ja sen vuoksi kaikki on jo tässä
mikään ei muutu muuksi
ja toisella puolellani sen tajuan
mitä tätä turhaa osastoreissulla pidentämään
kaikille parempi mitä nopeammin otan itteni hengiltä.

Kun eihän mulla oo motivaatiotakaan taistella tätä vastaan
mitä mua turhaa osastolla hoitamaan
tai missään muuallakaan.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229