1318.

Jäätynyt maa
askel harhailee
eihän kukaan nää
kyyneleet on kuumia pakkasessa
jouluyö
viilsin taas
aiemmin lupasin
onneksi vain itselleni
että aattona en satuta
mutta niin se taas lipsahti.

Ei millään mittareilla riittävästi
jäi puoliväliin
kun halusin lähteä kirkon raunioille hartauteen
en tiiä miks ees menin
kun sieltä lähtiessäni mun paha olo vain lisääntyi.

Itkua koko kotimatka
jalkoihin sattuu ja vaikka yritän astua miten tahansa
kipu tuntuu aina.

Haluisin hukkuu särkylääkkeisiin
mut en oo ottanut ainoatakaan näiden haavojen aikana
en voi sillä tiiän et se polku ois loputon
viiltely ei muutenkaan oo hallinnassa
ja jos en tuntis joka hetki kipua
tarttuisin terään yhä useammin.

Mä pelkään itteeni
mut se on kuuntelijoille sanahelinää
ne uskoo liikaa siihen et tää on vain mun päätettävissä
onhan se varmasti
paljolti
mutta mukana on muutakin
niin pitkä riippuvuus ja jatkuvasti kauemmas lipuva motivaatio
tää tie ei taida päättyy koskaan.

Kun ei oo mitään mikä auttais
aikuinen ihminen tappaakin itsensä jos niin päättää
eikä kukaan muu sitä pysty estämään
silti kirjoitan tätä pelkoa ja hallitsemattomuutta
vaikka tiiän et mun kädet ne viillot viiltää ja mun pitäis ite tää saada loppumaan.

Mut niin paljosta oon luopunut ja niin paljolla mua on uhkailtu
niin moni niistä uhkauksista on käynyt toteenkin
et alan vahvasti olla sillä puolella
ettei mikään saa mua lopettamaan
omaa tahtoo muutokseen ei oo ja ulkopuoliset on keinottomia mua auttamaan. Täytyy vain hyväksyy et näin tulee aina olemaan ja et pelko seuraa aina mua
koska ikinä en voi terän koskettaessa ensimmäistä kertaa ihoa ja rikkovan sen pinnan
tietää jatkanko liian syvälle.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229