1306.

En tiedä enää mistään.
Häpeä iskee hetkissä miekoillaan ja hautautuu taas unilauluihin.
En tiedä mihin kuljen kuka olen ja tulenko koskaan olemaan mitään.
Saanko ikinä anteeksi virheitäni korjaako niitä vuosien työ tai vakuuttelu?
Ja entä jos kaikki se huuto ei ollut aiheetonta entä jos siellä oli kuitenkin jotakin sellaista joka ei sinne kuulunut jos lapsuus ei kuitenkaan ollut niin puhdas kuin halutaan väittää nyt useita vuosia myöhemmin.
Kuin olisi helpompi syyttää mua huudostani ja vakuuttaa etteivät tapahtumat ja sanat koskaan olleet niin merkityksellisiä että minulla olisi ollut oikeus niistä puhua.
Ehkä kostin tavallani näillä teksteillä toin julki sen joka niin kovasti haluttiin salata ehkä tarvitsin huutoni ja itkuni ehkä minun vain täytyi saada kertoa kuinka epäreiluksi sen tunsin.
Ja nyt vuosien jälkeen kun yhtäkkiä oivallan tuo ovi on lukossa ja avain vain minulla ei siis kenelläkään sukulaisella ei hoitavilla tahoilla vain minulla ja saan olla turvassa täällä sillä kukaan ei enää pakota avaaman ovea ihmisille joita en tahdo lähelleni päästää.
Minä olen turvassa ja vapaa monilta teiltä aivan hukassa mutta silti kun taas kerran kompuroin läpi noiden pimeiden päivien voin hymyillä hetken kaikki hyvin.
Kaikki hyvin tapahtuipa silloin mitä tahansa jota en enää muista vaikka viime vuodet ovat olleet yhtä itkua kaikki on nyt ihan hyvin.
Ihan riittävän hyvin jotta pystyn repimään rohkeuden lähteä suuntaan johon uskon tahtovani.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229