1295.

Mua ei varmaan oo.


En voi saada apua koska oon epävakaa. Kaikki syytää ja huutaa. Ne vihaa ja kaikilla on ilmeisesti oikeus valehdella mulle. Mut on petetty tällä kertaa tavalla jota en anna koskaan anteeks.


Ja mä huudan vaikken jaksais. Mä huudan kuolemaa, mut kukaan ei usko.


Psykiatrian päivystyksessä syytetään ja sanotaan kuinka mun pitäis ottaa itteeni niskasta kii.


Mä voisin vaan viiltää.

Huomenna sossupalaveri

haluan omaan kämppään jotta voin viettää kaiken jäljellä olevan aikani kylppärin lattialla viiltäen. Sekin voi ajallaan viedä hengen. Yks hups, virheliike ja valtimosta pulppuaa mun elämä viemäreihin.

Silloin mä lakkaan olemasta myös fyysisesti.


Oon niin väsynyt, lopenuupunut toivomaan parempaa. Tää on tässä ja mä en koskaan voi saada muuta. Mun voimat eikä tahto riitä taistella, tää pahuus voitti ja ammattilaiset nauraa keskenään sitä kuinka vitun ääliö oon

kun ees kuvittelen et voisin saada enää apua.


Haluan jäädä yksin pimeään kämppään. Lukita oven enkä avata sitä koskaan. Mä haluun kuolla. Mä haluun vaikkei kukaan sitä enää usko.


Se kämppä voi viedä mun hengen

sotkee verellä laatoituksen ja jättää syömättä koska ei uskalla eikä jaksa käydä enää kaupassa.


Tää voi olla tie kuolemaan

hitaasti kärsien

lakata ajattelemasta

toivomasta että tulis ihme joka nostais jaloilleen.


Mä haluan enää luovuttaa

luopua viimeisistä aseista ja antaa niiden lyödä ja ampua

antaa niiden tappaa mut häpeällä.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229