1292.

Kun aika on täys
sun sanat katoaa
sängylle jää kännykkä ja kirjeet
kyynelten alla syntyneet sanat.

Anteeks ja kiitos
kaksi kauneinta
minä kuljen rantaan kunnes askel pettää
on tullut aika.

Monta vuotta tätä tietä kuljettiin
laitettiin vastaan ja suostuttiin
kerrottiin ja lähdettiin
paljosta selvittiin
vähän jäi jäljelle.

Sillä tänään tuo marraskuun syliin hitaasti kylmenevä lokakuu on viimeinen jonka tunnen.

Minä rakastin syksyä
aina
vesi on riittävän kylmää
ja lääkkeitä muutama liikaa.

Olen väsynyt ja tahdon syliin ja kotiin
vihdoin nukkumaan
tahdon palata turvaan
ja tiedän
vain näin löydän reitin takaisin.

Siellä on valo ja valkeus
ikuinen rauha
saan nukkua pahan pois.

Eikä kukaan enää huuda, raivoa
olen väsynyt väittämään vastaan
puolustamaan itseäni mahdotonta vastaan
siellä ei riidellä enää
ei olla eri mieltä
siellä saan katsoa tätä kaikkea sylistä
olla poissa
mutta silti viimein turvassa
mä uskon lujasti tähän
uskon enemmän kuin elämään koskaan.

Sillä miksipä en
miksi en rakentaisi turvaani sinne
jonne tänään lähden
miksi en uskoisi, luottaisi ja lupaisi
koska tämä on viimeinen lähtö.

Viimeiset jäähyväiset jätettiin niin etteivät toiset sitä edes ymmärtäneet
ehkä ruumiin löytyessä he muistavat tämän päivän
ehkä eivät
minä jätin hyvästit kertomatta
nauramalla niin ettei kukaan voinut aavistaa
tein mielestäni osani
mihin se ikinä sitten riittääkään.

Siksi
kiitos ja anteeks.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229