1279.

Minun on mahdotonta puhua ikävääni sinulle ääneen se on takertuneena maitolasiin peilistä vastaavaan surulliseen katseeseen ikäväni on kietoutunut noihin punertuvien puiden lehtiin enkä yhtäkkiä osaa sanoa sanaakaan.
Kuljen eksyneenä lähikaupan hyllyjen välissä sekavana jalkakäytävillä en muista milloin piti ylittää tie milloin jatkaa suoraan anteeks anteeks en mä tahallani vaikeuta teidän muiden elämää unohtumalla jonnekin toisaalle mä en vaan saa pidettyä itseäni kii tässä hetkessä.
Tipun haaveisiin kuolemasta kuinka maailma jatkaa kulkuaan muuttumattomana vaikka mä oon nukahtanut veden syliin pystyn tuntemaan kuinka aallot silittää mun kyyneleet pois kuinka siellä on kaikki hyvin.
Käyn läpi perusteluja viimeisiä keskusteluja enää vain odotetaan kylmenevää vettä.
Mä kävin jo pimeässä vedessä kun se kerran tänä syksynä on riittävän kylmää viedäkseen hypotermiassa hengen mä lähden.
Kaikki on ihan valmista minusta ei ollut antamaan tälle maailmalle vaadittavaa enkä mä saanut sitä mitä eniten kaipasin kaikki voittavat kun kuolema ottaa musta lujan otteen kun viimeinen hengenveto varmistaa - en palaa enää.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229