1269.

Mä mietin vaan et ehkä toi kylmä vesi sen syvä syli on aivan kuten sun halaukses.
Ja mä takerrun naurettavaan valheeseen uskottelen itselleni ne taivastarinat tosiksi yhtäaikaa mietin vain et tää vois olla ohi jo tänä yönä.
Helpommin kuin köyden avulla vaatishan se enemmän aikaa mut mitä väliä miksei mulla nyt sitä olis?
Se syli muuttuis kylmästä lämpimäks lopulta kun taju hiipuis pois eikä kukaan mua näkis kun valitsisin vain oikean paikan ja ajan musta tuntuu et aivan kuin vastaus kannettais mun eteen ja mun täytyis ottaa vain se yksi askel kuin ne kuiskis keskenään tee se tee se tapa jo ittes ja joka kerta jonkun mulle puhuessa katson sivuun tunnen sen äänenpainoista ja valituista sanoista tappais jo itsensä.
Ja silti mä kävelen yhä pois niiltä rantakiviltä joka ikinen ilta lupaan että huomenna ja aina aina silti palaan.
Arjen leikkiminen itkun keskeltä ei oo kovin helppoo mut kaikkeen tottuu ja vaikka yhä toivon et joku kysyis siihen saakka et vastaan jotain todellista alan muistaa miltä tuntuu kantaa salaisuutensa sisällään.
Mä palaan jonnekin kauas joka kerta kun ne hyökkää syytöksineen vaikka järjellä pystyisin ajattelemaan että he tahtovat vain mun pääsevän eteenpäin tunneminä on täysin varma et ne tekee ja sanoo kaiken vain satutaakseen vain jotta mä tappaisin itteni etten tulevaisuudessakaan kulkis täällä kenenkään kiusana.
Ja tää sotku alkaa olla sellainen etten mä täältä yksin pääse pois ongelma vain on se ettei oo vaihtoehtoja sotku joko syvenee ja päättyy lopulta viimeiseen ratkaisuun tai niin niin mitä tai kun ei oo enää vaihtoehtoja?
Ja sit vielä joku huutaa anna mennä vaan loppuahan sä toivot anna mennä vaan nää on sun viimeiset hetket ei aikuista ihmistä kukaan voi estää.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229