1256.

Koetteko te mun kuntoutuksen kovinkin onnistuneeksi? Jaksatte hienosti aina toistaa sitä samaa lausetta kuinka paljon paremmin voin kuin vuosi sitten mutta onko se mikään totuus mä en voi paremmin mä voin eri tavalla mutta ette te sitä nää.
Te ootte kuukausia kuntouttaneet mua olemattomasta masennuksesta siitä jota kyllä varmasti sairastin joskus mutta en enää pitkään aikaan en enää pitkään aikaan sillä tavalla että siihen olis kannattanut keskittyä sen poistumisesta iloita.
Mä en jaksa taistella teitä vastaan tän ei missään vaiheessa pitänyt olla väsytystaistelu kaikki vaan kääntyi nurinkurin jossain vaiheessa mitä enemmän mä hätäännyin sitä enemmän te vaaditte ja kehä oli valmis.
Ja enää mä en jaksa tuota kehää kiertää mä en jaksa kyyhöttää siellä nurkassa heitellä kivillä lähestyviä ihmisiä säikähtää jokaista liikettä ja sanaa mulla ei enää oo voimia mihinkään ja silti te vaaditte enemmän te vaaditte koska kuntoutuminen on epämukavuusalueella olon sietämistä te väitätte että mä en vaan oo tottunut ehkä niin tai ehkä ei mut onko reiluu et te ajatte mut niin ahtaalle et mulle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin kuolla?
Mitä kuntoutumista se enää on? Te vetoatte siihen kuinka ideat on olleet mun omia, koulut ja muutot ja muut tulevaisuudensuunnitelmat kyllä niin mutta se painostus ja pakko hienosti vapaaehtoisuuteen naamioituna onko sulla motivaatiota haluatko sä jatkaa kai sä ymmärrät se on tullut teiltä ja aina kun mä oon yrittänyt jotain todennut etten pysty te ette oo antaneet mulle mahdollisuutta enää perääntyä palata kevyempään suunnitelmaan teillä on vaatimukset niin korkealla etten mä tajua kuka niihin yltää.
Pitää kuntoutua pitää tehdä sitä ja tätä nämä ja nuo mutta kuka päättää tahdin?
Mulla loppuu happi mulla loppui voimat mä en pysty palaamaan sinne suorittamisen kehään jossa mikään ei ikinä riitä vaikka mitä ikinä sä teet vaaditaan aina kolmea enemmän te voititte mistä ikinä tässä sitten kisattiinkaan.

Mut mä en tiiä miten ikinä pärjään omillani oon niin yksin mä tarvisin apua ja tukea mut te ajatte mua suoraa kohti kuolemaa tahdillanne enkä mä halua jäädä enää epäonnistumaan.
Mä en haluu kohdata niitä pettyneitä katseita ja sanoja mä en haluu kuulla kuinka mun täytyy vaan sietää sitä epämukavuusaluetta kuinka oon siis selvästi päässyt viime vuodet liian helpolla.
Mä en jaksa enää olla se joka ei sovi eikä kelpaa mä oon pahoillani etten mä ollutkaan se joka kuntoutui sen mallin mukaan meni oikealla hetkellä kouluun ja jaksoi siellä mä oon pahoillani et mä jätän leikin kesken ja jään yhteiskunnan taakaksi mä oon pahoillani koska muuta en osaa.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229