121.

Mul on se tunne
toinen on ihan lähellä mua unohdan ettei se oo unohdan ettei enää koskaan mut se tunne ei katoa mihinkään.
Jostain syystä eksyn aina niihin kuviin kuvien jälkeen teksteihin ja sitten jäljellä onkin vain verta ja kipua ei tätä ikävää pysty käsittelemään puhumalla eikä tämä katoa koskaan.
Kysyn yhä uudestaan miksi ja ne toiset ketä mun on noin kova ikävä?
En mä tiedä mä en ihan totta tiedä miks tässä ikinä kävi näin ja miks tää ikävä on tappamassa mut.
Oon löytämässä uusia keinoja paeta ikävää keinoja tuhota sen vaanivan pelon metsän kirkkaus ja muuta vieläkin mä uskon et ikävä katoaa jos teen kaikkea sellaista jossa sitä ei pysty ajattelemaan.
Mutta silti mä eksyn niihin kuviin tasaisin väliajoin.
Ja taas nään unia me ollaan asemalla lähdössä ja sillä toisella on kiire pois mul on vain kyyneleet joiden kans vaivun siihen junan alle vahingossa "Älä jätä mua."
Mä tarvisin vain sen yhden lupauksen jonka varaan voisin rakentaa elämäni koko elämän uuden kodin pysyvät ihmissuhteet opiskelut ja harrastukset jos mä vain saisin sen lupauksen.
Sä vaadit aina liikaa odotat toisilta sitä ihmettä johon susta ittestäs ei oo.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229