1189.

Entä kun musta ei ikinä tuu eläjää tähän maailmaan?

Entä kun mä en vaan kelpaa en sovi, riitä entä kun aiheutan joka hetki ongelmia oon vaivaksi ja toisia turhauttaa mun lapsellinen käytös?
Entä kun musta ei vaan tuu normaalia?
Mitä mä teen jos en jaksa käydä kouluja millä mä elän jos en pysty mennä töihin?
Muutanko mä johonkin erämaahan kauas muista etten voi enää satuttaa ketään?
Kirjoittamisella ei elä ja mä tahtoisin enää vain kirjoittaa tän kivun löytää oikeat sanat kuvaamaan sitä tulta joka mun sisällä palaa.
Mut mun pitäis opiskella mun pitäis kuntoutua mun pitäis tutustua ihmisiin ja yrittää saada ympärilleni tukiverkkoa mut mä oon vaan väsynyt lopenuupunut ja tahtoisin nukahtaa.
En enää toivo syliä joka keinuttais muisto susta on niin kaukainen etten enää ees tiedä miksi itkin läheisyyttä en muista miltä tuntui kun joku piti kättä harteilla ja siksi en osaa kaivata.
Sua mun on kyllä tavallaan ikävä tai ainakin joku viiltää mun sisällä jos nään tai kuulen jotain jonka yhdistän ensimmäisenä suhun.
Mulla ei oo paikkaa täällä mä en oo lähelläkään normaalia eikä musta ikinä tuu riittävän samanlaista kuin noista muista.
En löydä syytä elää en tarkoitusta en ymmärrä yhtälöä millä taistella itsensä koulujen läpi mä en ymmärrä miks pitäis jatkaa mitä tulevaisuudessa pitäis uskoo olevan.
Mä nään tulevaisuuteni tyhjänä se on mustaa pimeyttä kipua, ikävää ja väsymystä suorittamista joka ei ikinä lopu.
Oon umpikujassa ja ne ei kuuntele mua.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229