1188.

Viime yön painajaisessa mä huusin
ne ei tajunneet mun hätää ne ei ees kiinnittäneet huomiota huusin sanoitta koska en pystynyt huutamaan edes ei.
Pelko oli niin todellinen hätä hallitsematon eikä kukaan tajunnut ettei musta oo tällä hetkellä käymään sitä läpi uudestaan.
Aamulla herätessä en pitkään aikaan osannut yhdistää ettei painajaisen tapahtumat olleet totta meni kauan ennen kuin muistin vielä on luvattu et se tulee takas.
Väsyttää en tahdo nukahtaa pelkään uutta yhtä pahaa painajaista en oikeen tiiä mitä ees tahtoisin kaikki on niin haurasta pelkään puhua ihmisille ja silti puhun taukoamatta tai en mä puhumista pelkää vaan seuraamuksia.
Jotenkin oon vaan vähän sen rajan alapuolella en sanoisi surullinen melankolia on yhtä kaunis sana ehkä mä oon väsymyksen vuoksi melankolinen.
Tai menneiden tai niiden muistojen jotka tää viimeaikainen pelko on repinyt auki ei saa unohtaa mikä on maan laki ei hetkeksikään tai joku työntää sun jyrkänteen reunalta alas ennen kuin ehdit sanoa sanaakaan.
Pahinta putoamisessa on se ettei voi lainkaan tietää koska saa otteen ja mistä saa otteen ja saako otetta ylipäätään.
Ja mä itken jo nyt syyskuun palaveria mun jälkihuolto loppuu sosiaalityöntekijä vaihtuu ja niin voi loppua tämäkin turva.
Jo syksyllä se tulee niin hirvittävän pian tahtoisin ottaa kaiken irti näistä jäljellä olevista kuukausista jos nää jää viimesiks täällä mut en mä voi koska pelkään etten selviä omillani niin pian.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229