1182.

Ne ei anna mulle ikinä anteeks
tää päivä ei lopu koskaan kohtalo kostaa hahaa vitun läski.
Mä murrun nyt romahdan haluan sun syliin rakas pieni voisitko vain silittää hetken mun hiuksia?
Mä oon niin pahoillani tunnistan äänen ja käännyn yksi niistä siinä niin ja mä käännän katseen ääni murtuu ja mä juoksen sisälle en saa happea en pysty tähän äää.
Pahalla ololla on ylivoima antaisitte mulle anteeks kaikki mun virheet jos lähden älä rakas vihaa mä en koskaan oppinut rakastamaan mä en koskaan tuntenut sitä kuten muut mä olin epäonnistuja alusta saakka.
Ja sitä ennen kun hän vain oli siinä ja lähti lähti toisen kanssa lähti ja mä hajoan miksi tässä kävi näin miksi mä mietin nyt vain koko ajan entistä suurempia viiltoja syvempiä jaloissa on muutenkin vain muutama arpi tiiätsä kuinka helppo ne on viiltää auki sitä ennen suututin ohjaajan ja se valitti/puhui/raivosi siitä kuinka kiittämätön oon kun kehtaan valittaa.
Ja varmaan hyvän hetken tullen kadun tätä tekstiä ellei siis käy muuta mutta poistan tän sit ja toivon pystyväni korjaamaan kaiken sen mitä oon hajottanut tähän mennessä ja sen mitä tuun tällä tekstillä hajottamaan.
Teidän vähäisen luottamuksen mä murskaan kaiken taas mutta oon liian heikko nyt vastustamaan tunnetta tää voittaa ja ehkä niin on lopulta parempi mua täytyykin sattua eikö?

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229