1162.

Mä en käy sun kanssa sotaa, ei en osallistu ollenkaan.
Mä vaan haluun päästä niin kauas kuin mä voin koskaan päästä sun luotas. Väsyin verhojas asettelemaan, olen nähnyt kun toisiin sattuu. Ei mua saa jäämään.
Sä voit puhuu musta ihan mitä vaan ja ihan kenelle vaan, joo-oo mä en pelkää enää mitään, en puheita, yksinäisyyttäkään.
Oli mullakin tunteet, oli mullakin sydän eooo ja se päättyy nyt tähän, oli mullakin voimaa, vaan vähän.
Mun on pakko lähtee, sun lähellä ei vaan pystyny hengittää.
Olen oppinut valehtelemaan, jo pienenä tietenki, heiii sain tuttuu kaavaa toistaa. - Vesala
Pakkasta ja aurinkoa lumisten kuusien varjoja missä kyyneleet missä minä?
Nämä on viiltäviä hetkiä todesta elämä täynnä valintoja silti mä tiiän en oo menettämässä mitään nää päivät nää ihmiset mua vaan väsyttää helvetisti kaikki tää en mä oo onnellinen en ees iloinen ne näkee pinnan hymyn kasvoilla ja kehon jonka on pakko suorittaa kaikki mitä elämä huutaa.
Mut ei se mitään on ratkaisut ja vaihtoehdot kun vaan löytäisin kohdan jossa vesi on paljaana ilman paksua jääpeitettä.
Olen taas pitkästä aikaa valmis lähtemään en tarvitse rohkeutta viinaa enempää tiiätkö mulla riittää ikä jopa niihin vahvimpiin se on tosi outoa vaikka tuskin mä saisin sellaista juotua.
Mut alkoholi on siitäkin hyvä apu itsemurhassa että se lisää itsetuhoisuutta suurempiin mittasuhteisiin olo on rohkeuden lisäksi varmempi siitä että ratkaisu on ainoa oikea.
Retkille ja matkoille eihän kenenkään ikinä tarvitse tietää totuutta meen sinne ja joskus tuonne kolmannella kerralla pohjoiseen mistä ne vois aavistaa mikä reissuista jää viimeiseksi?
Ja ei aikuista ihmistä kieltää lähtemästä etsimästä itseään toisista kaupungeista kun ei oo kotia jonne haluaisi mennä viikonlopuiksi kuten toisilla.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229