1138.

Mä halusin aina et joku pelastais
ottais viereen, silittäis mitä sitä turhia toivomaan taivaita maiksi taikomaan kun totuus on kylmä, kivinen surkean yksinäinen on vastaus vaikkei kysymystä on jotain sanojakin suurempaa pahuutta jotain jota toisten on mahdotonta nähdä.
Ja mä istun huoneen nurkassa valtava itseviha sisälläni mä tiiän et kaikki vihaa mua mä tiiän et mussa on kaikki väärin ja mä oon paha mä tiiän olevani liian heikko jotta saisin itseni muutettua kelvolliseksi.
Tälläisena ansaitsen kaiken vihan en osaa edes pyytää anteeksi vaikka toisia väsyttää ja turhauttaa mun lapsellinen inttäminen miks mä oon näin vääränlainen miksen mä vaan voi olla kiltti ja vaatimatta asioita joita en ikinä ansaitse?
Miks mä aina kuvittelen että mulla on paikka tässä maailmassa vaikka sisälläni tiedän sen valheeksi miksen mä vaan heti tapa itseäni miksi mä jään aina tänne kiusaamaan ihmisiä jotka ovat vaan yrittäneet auttaa?
Miksei mulle riitä mikään miksen mä voi olla tyytyväinen siihen mitä on asiat vois olla vielä paljon huonomminkin (ja tätä menoa erittäin pian onkin) silti mä itken läheisyyttä pelkoa ja paniikkia kuinka en sitä kuitenkaan saa.
Hätiköin ja oon samantien varma kuinka kaikki toistuu sillä vuosien kaavalla mä oon vaan niin väsynyt uskottelemaan itelleni et täällä vois olla hyvä.
Oon vuoden toistanut samaa mantraa tää vaan ottaa aikansa kyllä tästäkin tulee turva aivan varmasti jaksa vielä hetki niin näät ja tänä iltana tajuan viiltävän tarkasti kuinka kuluneet kaksitoista kuukautta ovat olleet pelkkää valetta.
Mä oon luottanut ja toivonut uskonut kaiken mahdolliseksi mun ois alusta asti pitänyt kuunnella vain yhtä lausetta alistua ainoaan totuuteen mutta kun sä oot täysi-ikäinen.
Niin paljon vähemmän kipua niin paljon vähemmän tuskaa niin paljon vähemmän pettymystä.
Millä huudetaan oma pää hiljaiseksi hakkaamalla kiviseinään ja viiltämällä ranteisiin viisi pitkittäistä viiltoa alkaen ranteesta ja loppuen lähelle kyynertaivetta niilläpä niin mutta millä sellaisella että saisin jäädä tähän vielä hetkeksi uskottelemaan itselleni ehkä turva vielä syntyy ehkä jos mä selviin tämän yön mistä usko yöstä selviämiseen mistä usko toiseen ihmiseen?
Joka puhuu paljon mutta ei pidä lupauksina niitä jotka mä kuulen lupauksina epävarmaa pelottavan arvaamatonta.
Mutta kun yksi totuus on se etten itsekään tiedä mitä kaipaan ehkä on niin tai varmasti onkin niin että tavoittelen taivasta ja merenpohjaa yhtä aikaa vaikken pystyisi koskemaan kumpaakaan yksinäänkään.
Mutta silti toivon että olis läheisyys että sinä ja hän ja teidän tapa toimia yhtäkkiä vaan siirtyisi tänne että tästä tulis turva ja että mä jaksaisin sen toivon avulla selvitä päivän kerrallaan.
Tässä välissä kolmessa vuodessa on vain tapahtunut niin paljon niin monta pettymystä niin monta säikähdystä ettei se turva joka teidän luona silloin oli luultavasti olis tässä tilanteessa oikea.
Nykyisyydessä turvassa olisi varmasti samoja piirteitä keskiössä läheisyys mutta sen ympärillä paljon muutakin mistä en muutama vuosi sitten tiennyt mitään.
Eniten läheisyyden jälkeen kaipaan pysyvyyttä sitä että jos nyt tapahtuisi ihme ja minä luottaisin ettei kaikki murtuisi samantien vaan saisin jäädä korjaamaan haavoja sisältäni paikoilleni siksi aikaa kunnes oon itse valmis jatkamaan.
Mutta epävarmuus on jatkuvaa ei kukaan voi sanoa milloin on pakko siirtyä eteenpäin voi olla että seuraavan palaverin jälkeen toukokuussa paremmalla tuurilla ensi syksynä ja parhaassa tapauksessa niin pitkän ajan päästä etten osaa vielä edes kuvitella eläväni sinne saakka koska ainahan pidän itsemurhalle jotain takarajaa tuolloin viimeistään mä lähden.
Aika näyttää aika näyttää mutta pystynkö mä jäädä katsomaan riittääkö mun voimat enää yhdenkään yön läpi taistelemiseen?
Mua pelottaa raavin kämmenselkään jäljen vastaus ei ollut hyvä tää kaikki saattaa hajota jopa tämän takia mutta kun mä en oikeesti pystynyt enää muuta mun oli pakko purkaa sun näkeminen jotenkin ohitin sen lähes kaksi kokonaista päivää mutta nyt totuus kivusta otti vallan ja mä sorruin.
Mua pelottaa ettei ne anna anteeksi ja mua pelottaa et jos ne tämän kerran antaa mutta sitten sorrun uudestaan ja joudun lähtemään miksi mä silloin vuosia sitten valitsin tämän tien jos itsetuhoisuudella asioiden saaminen paremmin ymmärrettäviksi ei olis vaihtoehto olis vain pakko yrittää kertoa puhumalla mutta nyt kun tiiän että mun uskotaan olevan tosissaan vaan jos mulla on näyttää konkreettinen jälki - näin paljon mua sattuu - oon varma kuulluksi tulemisesta.
Ethän enää syytä mua mä yritän tehdä oikein ja noudattaa sääntöjä mä yritän olla kiltimpi ja vaatia vähemmän ja anteeks et mä oon näin hirveä ihminen anteeks kaikesta.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229