1129.

Mä halusin vaan kerran olla tärkeä jollekin.

Sitten tapahtui kaikki muu ja mä jäin ja vajosin ja tartuin kiinni vierauteen johonkin jota toiset eivät pysty koskettamaan hallitsemattomuus valtasi kaiken ja mun voimat vastaan taistelemiseen loppui.
Sitten tapahtui vielä lisää ja mä menetin uskon elämään parempaan tulevaan.
Ja nyt on pimeä huone silloin kun on on myös päivän hämärässä sohvalla nukutut tunnit ja satunnaiset kyyneleet kun ymmärrys astelee liian suureen rooliin.
Mä vetoan usein niissä ratkaisuttomissa keskusteluissa siihen että kuinka koskaan voisin riittää kenellekään kun en ikinä riittänyt edes vanhemmilleni.
Oon ollut koko elämäni väärä virheellinen liian äänekäs, liian hiljainen omistanut liikaa mielipiteitä joita ei olis ikinä saanut sanoa ääneen.
Ja mitä nyt vastaan enää harvojen viesteihin ja silti itken yksinäisyyttä mä en vaan jaksa ihmisiä jotka ei edes yritä ymmärtää.
Ne vaatii jaksamaan ja välillä mä lupaan mennä ja olla ja suorittaa vaikka maksan kaikesta siitä kovan hinnan sen kuinka seuraavan viikon itken sitä kuinka väsynyt oon ja kun oon väsynyt ahdistus on paljon pahempi kuin muuten jolloin itsetuhoisuudesta tulee ainoa siedettävä ajatus vaikka kuinka yrittäisin selittää itselleni että se menee ohi myös sillä kerralla.
Mieliala heittelee jatkuvasti jokin mussa toivoo tän vihdoin olevan parantumista totuudessa pysyttelevä puoli sanoo etten mä koskaan muutu ja et tää on vaan yks masennuksen vaiheista kohta mä putoan kuitenkin miksi siis toivoa turhia?
Haluaisin pystyä haluaisin riittää ja olla jotain muuta kuin kaikki tämä mitä nyt oon olla jotain normaalia mä haluaisin niin monia juttuja mutta en tiedä kuinka niitä voi tavoitella.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229