1112.

Ei oo mitään
ei otetta elämään ei tahtoa jatkaa.
Anteeks anteeks kaikesta.
Näistä itkuista pimeistä vuosista.
Mä en tiiä miks näin miks tää tie miksei musta tullutkaan kilttiä ja huomaavaista miks mä kasvoin vinoon rikkoonnuin ja rikoin ja väsyin niin helvetisti.
Mä en jaksa enää.
Pitää hoitaa aivan liian monta asiaa puhua ja katsoa silmiin enkä mä kaikesta tahdosta huolimatta pysy vain huoneessani pimeässä.
Sillä jos täällä haluaa puhua täytyy itse tulla puhumaan kukaan ei hae huoneesta muuta kuin silloin kun yrittää jättää velvollisuutensa hoitamatta eikä silloinkaan kysytä mikä on vaan pakotetaan lähtemään.
Mä en jaksa enää olla näin yksin mutta ihmissuhteet on liian vaikeita emmä osaa enkä mä pysty muuta kuin olemaan vihainen ja vihattu.
Ja kaipaamaan liian paljon unohtumaan ajatukseen läheisyys pelastaa.
Todellisuudessa mikään ei pelasta ei aika ei elämä ei poislähtevät ihmiset ei auringonnousut tai saapuvat keväät ei pimeä eikä kirkasvalolamppu ei vitamiinit tai viinakaan.
On luola hiidenkirnu ei katuvaloja eikä soihdunkantajia kylmää vain ja itku väsymyksestä kun keho antaa periksi luonnon takia sinä voitit enkä minä anna anteeksi että edes yritin taistella kyllähän minä tiesin että olet vahvempi tiesinhän minä sen.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229