1107.

Entä jos mä vaan kuolen tähän pimeään?

En jaksa enää mustia öitä varjojen tanssia seinillä.
Aina vain odotan sua nään häivähdyksen menneestä ja itken osaamatta enää hengittää.
Mä tarvitsen sut on yksi ainoa totuus.
Ja mä makaan ja pelkään nukahtaa pelkään helvetisti koska tiedän huomisenkin olevan vain helvetti.
Ja kaiken tulevan ajan jokaisen hetken joka on kietoutunut tähän ikävään.
Mutta sä et tuu vaikka mä huutaisin sä et tuu vaikka mä juoksisin et vaikka juoksisin ilman kenkiä kaikkien noiden tummien metsien läpi sä et tuu vaikka mä viiltäisin et silloinkaan vaikka oppisin löytämään valtimoni sä et tuu vaikka rakentaisin kuolemani tuleville kevätjäille sä et tuu ja siks mä en selvii.
Ne kysyy mikä romahduksen aiheutti miten tästä voi kertoa?
Kertoa että muutamaksi päiväksi unohdin ja nyt kun taas muistin en siedä enää kipua.
En kestä ajatusta totuutta jossa sä et koskaan palaa.
Tietoisuutta tätä maailmaa jossa kukaan ei pidä mua lähellään kuten sä pidit (tai oikeastaan te sama se) enkä mä saa itkee sä oot aikuinen ne vastaa aina eikä ne ollenkaan ymmärrä etten mä pysty olemaan.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229