1094.

Näihin aikoihin päivästä
yksitoista kuukautta sitten kuljin pihan yli soitin ovikelloa mä viilsin ja kolmas vastas arvanneensa.
Mä tiesin kaiken päättyvän mä päätin kaiken koska en jaksanut tammikuun pimeää enää.
Niin vähän mä enää muistan ambulanssi ja tikit kerrat päivystyksessä sekoittuu niin vahvasti toisiinsa etten muista missä huoneessa mä olin vai istuinko siellä muiden kanssa.
Mul on niin ikävä sitä ihmistä mulla on niin ikävä turvaa mulla on niin ikävä että vaikka mä ottaisin kaikki jäljellä olevat opamoxit en vois olla varma selviytymisestäni.
Joulu loppuis jo tämä joulu alkais vain uusi elämä ikävä unohtuis ja mä muuttuisin.
Mut oon liian heikko aivan liian heikko mihinkään.
Kaikki muut kuuluu toisilleen ja yhteen ja mä en ikinä mihinkään tai kenellekään.
Miks mun pitää elää tälläistä elämää eikö olis kaikille parempi että mä lähtisin pois kenenkään ei tarvis enää kuunnella mun raivostuttavan tylsiä ja turhia juttuja ja ne sais elää elämäänsä niin kuin haluavat.
Viimeinen ongelma on enää mun rohkeus jos mulla olis se tai löytäisin sen jostakin mä voisin vain lähteä ja lopettaa elämäni.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229