1072.

Mä istun lattialla
huoneen lattialla nojaan sänkyyn silitän päiväpeittoa kyynelmeressä.
Mä oon kuin yksi niistä mä kuvittelen itseni sängylle makaamaan mä kuvittelen että tässä mun paikalla on joku joka välittää.
Joku joka ei vihaa joku joka ei tahdo pahaa.
Ja mä vain istun kello käy aina se käy itku muuttuu hysteerisemmäksi värisen pahan vallan alla.
Eikä kukaan pelasta mua todellisuus on kylmä kuin kävis pohjoisviima ja olis miinus kakskyt haen tarvittavaa se kysyy yks vai kaks ei kysymystä miks tai haluanko tulla alas nukkumaan.
Ne on kai sopineet uudet säännöt keskenään aivan kuten turvassa lopetettiin läheisyys mä en ymmärtänyt aluks ollenkaan ja kun sitten aloin ymmärtämään ja esittämään kysymyksiä sanottiin käskyn tulleen ylempää.
Hyvä mua on syyttää vainoharhaiseksi miks mä sain eilen vastaukseksi ai säkö et yksin pärjää? no kai sä sit voit kun kaiken turvattomuuden keskellä menin kysymään saanko nukkua alhaalla?
Miks ne haluaa että mä kuolen tähän turvattomuuteen miks ne haluaa aina uudestaankin satuttaa mua vaikka en oo ollut kunnossa enää vuosiin?
Miksei ne halua auttaa mua?
Miks mä en oo ansainnut apua?
Miks musta piti syntyä näin vääränlainen miks mä en vaan vois olla samanarvoinen kuin noi muut?
Musta tuntuu että oon valmis valvomaan aamuun tai sitten nukun tässä nojaan tähän sänkyyn enkä vedä päiväpeitettä lattialle itken tässä ja painan poskeni vasten sänkyä jään tähän siihen saakka et joku kysyy mikä mulla on.
Ja liikunko sittenkään itkenkö vain itkenkö etten jaksa enää yhtään yötä tälläista samanlaista hysteeristä itkua eikä oo ketään kenelle soittaa tai laittaa viestiä ja työvuorossa se joka vihaa kaikista suoriten.
Kaikki muut yrittää ainakin satunnaisesti piilottaa vihaansa mut ei tuo joskus päivisin mä jaksan ajatella että on hyvä että yks noista ei feikkaa haluavansa auttaa et mun on hyvä oppia tän maailman todelliset säännöt mut just nyt en pysty ajattelemaan sillä tavalla.
Mä en pysty ajattelemaan muuta kuin et haluan alas nukkumaan ihan sama vaikka tuo vihaakin mua mutta kun siellä en olis näin valtavan yksin.
Joku mua rauhoittaa siinä kun saan nukkua alakerrassa sohvalla mä en tiiä mikä ja luultavasti kaikki on keksittyä mut yleensä itku loppuu kun mä pääsen siihen huoneeseen mä saan selitettyä itselleni että ei oo hätää ja että mä selviän aamuun ja painajaisetkin siirtyy tajunnasta sen verran että pystyn sulkemaan silmäni.
Oon varma että nukahdan paljon nopeammin kuin omassa huoneessa tai ainakin nukun paljon paremmin kun en jatkuvasti hätkähdä hereille varmistamaan että onko kaikki hyvin.
Alhaalla nukkuessa ikään kuin siirrän vastuun kaikesta ohjaajalle oli se sit kuka tahansa mä tiiän että periaatteessa mä oon samalla tavalla turvassa nukkuessani omassa huoneessa mut kuten kaikessa muussakin tunne ratkaisee tässäkin.
Ja mä tiiän kyllä sen että mun on pakko opetella nukkumaan omassa huoneessa et mun on pakko lopettaa alhaalla nukkuminen mut onko sen aika just nyt?
Enkö mä vielä vois saada hetken tätä kuviteltua turvaa sen aikaa että oppisin nukahtamaan ilman että itken itseni uneen?
Ne kai ajattelee että mä vajoan vaan syvemmälle mitä enemmän ne mulle turvaa antaa mä en tiiä mitä vastata sillä mä tarvitsen turvaa tarvitsen enemmän kuin pelkkä tarvitsen-sana riittää kuvaamaan enkä mä pysty nousemaan niin kauan kuin pelkään näin paljon ja musta tuntuu että mä vajoan joka tapauksessa.
On siinä ajatuksessa varmaan oma totuutensakin mut ehkä vajoaminen sitten pysähtyy jossain vaiheessa jos pystyn alkaa luottamaan toisiin?
On liian pitkä matka siihen mitä toiset pitää päämääränä että mä olisin itse itselleni se turva jota etsin vielä toisista mä en pysty nyt keskittymään siihen kun mun täytyy selvitä hengissä tästä kaikesta en pysty lupaamaan niille että koskaan tulis tilannetta jossa asia olis noin en pysty edes lupaamaan että tavoittelisin sitä.
Pystyn vain lupaamaan että selviän huomiseen siis niinä iltoina kun joku mun kanssa puhuu ja sanoo että oon turvassa juuri siinä hetkessä.
Muuhun mä en pysty ja joskus mä haluaisin vain kysyä että onko oikein edes vaatia niin suuria lupauksia ketä se hyödyttää et mä sanon joojoo ahdistavassa tilanteessa enkä seuraavana päivänä enää edes muista keskustelusta mitään?

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229