103.

Ja meri löytää tiensä takaisin
tämän minä tunsin tämän minä tunnen voi älä anna meren kylmetä uudestaan niin pitkän talven selvisin vain sen takia että vesi vielä kerran lämpenisi auringossa jota en tänään jaksa edes vihata ei en enää pimeää talvea ei kylmää vettä jäätynyttä merta ei enää.
Tahdon pidemmälle mutta aikaa ei saa hukata kaikki tavarat jäävät rannalle tämän minä tunnen tämä on minun ja ranta tuo taas ne tuhannet mahdollisuudet kuinka olen odottanut toivonut että saisin olla tässä että tuntisin juuri tämän aallot vasten jalkoja ymmärrätkö mikä on ääretön?
Se kuiskii tässä mahdollisuuttaan mikä on mahdotonta sillä askeltakaan tuonne ei saa ottaa mutta silti miten olin unohtanut tämän kaiken?
Mutta sitten on kiire pois ei merta opi tuntemaan minuuteissa sen loputtomuus ja lopullisuus vaatii tunteja valvottuja öitä ja niitä aamuja voi niitä aamuja joina heräsin auringon kanssa mukaturvassa mutta koska kukaan ei tunne kuten minä meriveteen sekoittui verta ja sitten hukkasin terän se päiväpeitto oli valkoista pitsiä siellä jossa ei oikeastaan voinut ajatella muuta kuin joku on asunut täällä asunut meren rannalla melkein kuin meressä saanut herätä siihen ja nukahtaa jos jaksaisin tahtoa elämää minä tahtoisin juuri tätä olla merta ja meressä ja sen äärettömyys huumaisi minut ei antaisi nukahtaa en voisi lakata ihmettelemästä sen tuulia ja voi myrskyävä meri en tiedä mitään kauniimpaa.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229