1007.

Ihmispaljoudessa menee aluksi hyvin
ahdistus kasvaa ihmismäärän lisääntyessä poispois nopeasti johonkin jossa tuntemattomat ei koske.
Ja sitten pitää odottaa liian kauan odottaa ihmisistä sivussa silti samassa tilassa.
Puhuin jotain mistä en muistaa enää hermostuneena on vaikea olla hiljaa nyt oon liian väsynyt enää avaamaan suutani tahtoisin vaan nukkua en painajaisia mutta korjaavaa unta.
Ikävä syö musta paloja ja pelko tekee musta heikon autossa on helppo sulkea silmät vaipua niihin kuvitelmiin joissa hän ei lähde.
Yhtäkkiä ajatus harhautuu turvalliselta polulta silmät auki metsä kiitää tienlaitaa entä kun hän lähteekin kuinka paljon itkua entä jos en saa kuolemaa siinä hetkessä miten mä pysyn hengissä enää yhdenkään lähdön ajan?
Eihän hän ole lainkaan niin tärkeä kuin te olitte en anna hänen olla en pystyisi hän itsekin on nostanut lähdön puheisiin toisin kuin te jotka lupasitte jäävänne ja lähditte silti.
Mulla ei oo mitään mihin turvautua harvat kyyneleet ja toisten kirjoittamat tiedot kuolemasta niitä mä luen aina uudelleen haluan oppia kaiken ulkoa jotta saan kuvitelmistani riittävän todellisia ja etten kuvittele jotain mitä ei oikeasti vois tapahtua.
Nää sanat on turhia kirjoittaa tärkeimmät on unohtaneet mut ne joita nää tekstit yleensä koskee ei enää tai vieläkään näitä lue.
Mut ei se mitään ei mikään mitään kun tajuan ei mun oo pakko selvitä marraskuusta mä voin vain lähteä.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229