1004.

Ja mä näen hänen tarttuvan tuohon kalenteriin
niillä samoilla sormilla joilla hän kirjoitti palavereissa niillä joilla hän kirjasi koneelle mun pahan olon aiheita mä näen hänet siinä valkean pöydän äärellä hänen tummat hiuksensa ehkä hän on leikannut ne ehkä hän nostaa katseensa ja hymyilee kysyjälle vastatessaan.
Mä nään sen toisen elämän sen jossa hän elää seisoo tukevin jaloin ja kurkottelee kohti tulevaa sen jossa mä en elä enää koskaan.
Oikeasti en tiedä mitään en tiedä millainen kalenteri hänellä nykyään on sillä mun elämässä on jäljellä enää kaupan kirkkaat loisteputkivalot joiden alla kiinnitän katseeni tuohon valkeaan kalenteriin jossa on pitsikuvio.
Mä vaan opin tuntemaan hänen tyylin sinä aikana samalla tavalla kuin vaatteet joita sinä käytit siks mun on yhä joskus vaikea kiertää vaatekauppoja kun kaikki muistot elää niin todellisina mun mielessä.
Ja ei saa viiltää itkeä joo mut ei kenenkään lähellä.
Siks mä lasken kuolemaa on jotenkin naurettavan helppoa kuvitella eloton ruumis siihen huoneen lattialle viikonloppuyön kuolema sillä silloin herätys on vasta yhdeksältä lääkkeet ehtii varmemmin tappaa kuin arkena.
Ja joo turhaa sä selität niistä tuhansista jotka on epäonnistuneet yrittäessään tappaa itsensä lääkkeillä mä otin kuvakaappauksen instagramista tyttö on paljon mua pienempi mut jos otan kaksin tai kolminkertaisen määrän samoja lääkkeitä kuin hän enköhän mä hengestäni pääse sillä hän oli joutunut teholle ja ollut lääkäreiden mukaan todella lähellä kuolemaa.
Ja kun mulla ei oo sitä pelkoa että joku tulis kesken yön katsomaan mä saan kuolla aivan yksin lämpimässä ja sitä soittolistaa kuunnellen jonka oon kasannut näiden vuosien aikana ja jossa on kaikki ne kuolemasta kertovat biisit joita rakastan.
Se kylmä merivesi ja pimeä ranta pelottavat mua aivan liikaa kun näin sen julkaistun kuvan instagramissa mä tajusin ei mun tarvitsekaan jäädyttää itseäni hengiltä.
En mä sitä väitä että kuolema tällä tavoin olisi jotenkin helpompi vähemmän paha se on vaan mulle vähemmän pelottava kun ei tarvitse kävellä pimeässä.
Huoneiden pimeyttähän mä rakastan mutta pimeä luonto kaikkine niine hirvittävine mahdollisuuksineen on liikaa mun heikkoudelle.
Mä voin kuolla kääriytyen vilttiin pidellä viimeisinä hetkinä kädessä sitä nallea jonka sain sulta.
Tuntee sut mielikuvituksen voimalla viimeisen hengenvedon aikana vierelläni turvana pelastajana.
Joku kysyis mitä olis tapahtunut jos et oliskaan lähtenyt vastausta ei ole kenelläkään mutta ehkä varmuus siitä että olisit pysynyt mun vierellä ehkä se olis muuttanut mun suunnan.
Näin kävi ja oikeasti ei kuolema oo paha asia se on vaan kaikkea hyvää valkeita villihevosia suojelusenkeleitä.
Se on ainoa jota kohti jaksan enää tavoitella.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229