"Olen persoonana monipuolinen, joten se näkyy myös pukeutumisessani"

"Olen persoonana monipuolinen, joten se näkyy myös pukeutumisessani"

Viikon bloggaajamme on tällä viikolla Amsterdamissa kansainvälistä muodin johtamista opiskeleva Sonja, jonka omaperäinen tyyli inspiroi ja erottuu joukosta! Profile -


Kerro meille vähän itsestäsi, kuka olet ja mistä tulet?
Hoi kaikille, kuten täällä Hollannissa sanotaan moi! Olen Sonja, Oulusta lähtöisin oleva 26-vuotias ja luonteeltani eläväinen. Asun Amsterdamissa ja opiskelen kolmatta vuotta kandintutkintoa International Fashion Management linjalla. Töitä on koulun ohella löytynyt parhaimmillaan kolme ja yritän aina vielä nipistää aikaa minulle tärkeälle blogilleni. Haluan elämässä nähdä, kokea, oppia ja tuntea mahdollisimman paljon, joten minulta löytyy aina puuhaa ja minut saa helposti innostumaan, sekä kiinnostumaan asioista!


Mikä on parasta bloggaamisessa ja kauanko olet nyt blogannut?
Olen blogannut kolmisen vuotta, mutta minulla oli jo ihan ensimmäinen blogini yli kymmenen vuotta sitten yhdessä ystäväni kanssa hetken pystyssä. Parasta blogissani on se ilo ja innostus mitä se tuo! Nautin todella paljon koko monipuolisesta prosessista niin ideoinnista ihan valmiin postauksen julkaisuun. Jos minulla on kiire vaihe koulun ja töiden kanssa, joka saa minut vähän matalaksi, niin edes puolisen tuntia blogini parissa tuo minulle jo heti niin paremman fiiliksen. Myös lukijoihin ja muihin bloggaajiin tutustuminen on yksi ihanimmista asioista! Unohtamatta itsensä haastamista ja kehittämistä, sekä uuden oppimista.


Mitä toivoisit saavuttavasti blogillasi?

Blogillani toivoisin saavuttavani lukijoilleni ajatuksien heräämistä, inspiroitumista ja tarjoamaan monipuolista sisältöä. Haluaisin myös luoda lisää lähempää kontaktia lukijoihin ja kanssabloggaajiin! Toivoisin jatkuvaa kehitystä, erityisesti kirjoittamisessa. Myöskin mahdollisuus tehdä tätä työkseni olisi toki mieletöntä!

Missä näet itsesi viiden vuoden päästä? Bloggaatko yhä?
Näen itseni asumassa yhä ulkomailla (luultavasti Amsterdamissa) ja työskenteleväni muotiin liittyvässä koulutustani vastaavassa työssä. Ilman blogia en ainakaan tällä hetkellä kuvittelisi enää olevani, joten blogi on vahvasti mukana myös viiden vuoden näkymää.

Miten kuvailisit blogiasi ja tyyliäsi?
Blogini on asu ja- muotipainotteinen ripauksella lifestyleä, matkustelua ja kauneutta. Haluaisin jakaa itsestäni vielä enemmän, jotta persoonastani saisi lukijatkin paremman otteen, mutta itse koen kirjoittamisen kautta sen välillä hieman haastavaksi. Myöskin pidempien pohdiskelevien ja informaatiota antavien tekstien kirjoittaminen kiinnostaisi, mutta niille on myös vaikea löytää aikaa kaikelta muulta.

Tyylini on lyhyesti monipuolinen ja vähän kaikkea, haha! Blogiani seuraavat tietävätkin, että minulta löytyy asuja niin rennosta näyttävään/naiselliseen, sekä rokimmasta tyttömäiseen. En myöskään pidä ”lokeroinnista” ylipäätänsä ja olen persoonana monipuolinen, joten se näkyy myös pukeutumisessani. Naurankin joskus ystävilleni sitä kun he sanovat esimerkiksi jostain vaatteesta, ettei sopisi heidän tyylinsä yhtään, että minä (sekamelska) kyllä tykkään ja saisin sen toimimaan asuihini.


Suunnitteletko asusi etukäteen vai valitsetko ne sen hetkisen fiiliksen mukaan?

Asujen suunnittelu on minulle juuri se juttu, josta innostun eniten! Ylipäätänsä kaikissa muissakin asioissa olen kova suunnittelija ja teen tarkkoja listoja. Muistan jo yli kymmenisen vuotta sitten, kuinka innoissani edellisenä viikonloppuna laitoin kirjoituspöydälleni jonoksi järjestykseen koko seuraavan viikon tarkoin mietityt asut valmiiksi! Rakastan siis asujen kokoamista ja suunnittelen ne yleensä hyvissä ajoin. Minulle kuitenkin harvoin tulee stressiä tai ahdistusta asiasta, sillä keksin jo usein mielessäni valmiiksi yhdistelmät. Puhelimeni muistiinpanoista löytyy myös lista asuista, jotka ovat tulleet mieleeni inspiksen iskiessä. Mutta tosiaan myös usein kiireen koulun ja töiden kanssa olessa pahimmillaan vedän päälle vain mukavat vaatteet sen kummemmin asua miettimättä.

Mikä on pahin tyylimokasi?
Tämä ei varsinaisesti ole tyylimoka, mutta tyylini liiallinen rajoittaminen! Joskus vuosia sitten minua ei esimerkiksi nähnyt missään ilman korkkareita ja en edes tyyliin omistanut muita matalia kenkiä kuin lenkkarit. Onneksi olen nykyään löysännyt otetta ja annan pukeutumiseni olla täysin fiilikseni mukainen. Mutta okei, ei saa unohtaa todella lyhyitä mekkoja ja hameita, joita en kyllä enää pukisi päälleni!


Mitä löytyy ostoslistaltasi tänä kesänä?
Ostoslistaltani löytyy kesäksi ne täydelliset kissamaiset aurinkolasit, pastellin sävyjä ja hyvin istuvat bikinit/uikkari!

Mitä odotat eniten tulevalta kesältä?
Toivon kesältä paljon kokemuksia ja muistoja! Oli se sitten matkustelua, festareita, rannalla olemista, puistohengailua, syömistä tai aurigonlaskun katselemista. Haluaisin todella vain pystyä nauttimaan hetkestä ilman painetta koulusta tai isosta työmäärästä. Odotan myös jokakesäistä Suomen matkaani perheen ja ystävien luokse kovasti!

Mitä kosmetiikkatuotetta ilman et voisi elää?
Kasvojeni iho on kuiva, joten hyvä kosteusvoide on minulle tärkeä. Silmiäni haluaisin aina pystyä korostamaan, joten ripsiväri ja peitevoide tummiin silmänalusiin!


Seuraa Sonjaa:

Blogi: @Sonvas
Instagram: @ssonvas