"Kun teen blogia rennolla otteella, se pysyy minun näköisenäni"

Viikon bloggaajamme, jo vuodesta 2012 blogia pitänyt Christa Könönen bloggaa rennolla otteella ja suunnittelee asunsakin ennakkoon vain reissujaan varten! Profile -


Moikka Christa! Kerro meille vähän itsestäsi, kuka olet ja mistä tulet?
Olen 22-vuotias jyväskyläläinen. Teen blogin ohella myös valokuvaajan hommia. Haen opiskelemaan yliopistoon taidehistoriaa. Taiteet, muoti ja valokuvaaminen ovatkin lähellä sydäntäni!

Mikä on parasta bloggaamisessa ja kauanko olet nyt blogannut?
Parasta blogin pitämisessä on, että se on antanut minulle mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin! Olen saanut blogin kautta muutaman todella hyvän ja läheisen ystävän. Blogin pitäminen mahdollistaa minulle kuvien ja ajatusten jakamisen muille. Olen julkaissut blogiini postauksia vuodesta 2012, mutta blogini alku aikoina se oli minulle ikään kuin päiväkirja.

Mitä toivoisit saavuttavasi blogillasi?
Olen tehnyt blogiani täysin fiiliksen mukaan. En halua ottaa siitä liikaa paineita tai stressiä, koska kun teen blogia rennolla otteella, se pysyy minun näköisenäni ja nautin sen tekemisestä. En siis osaa vastata kysymykseen, sillä en tiedä siihen itsekään vastausta!

Missä näet itsesi viiden vuoden päästä? Bloggaatko yhä?
Pahoja kysymyksiä! Rehellisesti vastattuna, minulla ei ole mitään hajua. En tiedä missä olen puolen vuodenkaan päästä, saati sitten viiden! Bloggaamisesta en tiedä, mutta olen varma, että jotakin valokuvaamiseen ja muotiin liittyvää teen!



Suunnitteletko asusi etukäteen vai valitsetko ne sen hetkisen fiiliksen mukaan?
Harvoin suunnittelen asujani kovinkaan tarkasti. Mielessäni on yleensä jokin yksi tietty asuste, jonka haluan laittaa päälle. Tämän ympärille sitten rakennan koko asuni. Toki jos olen lähdössä reissuun, suunnittelen jokaisen päivän asuni tarkasti. Mikään ei ole ärsyttävämpää, kuin kantaa turhia vaatekappaleita mukana…

Mikä on pahin tyylimokasi?
On monia asukokonaisuuksia joita en enää tänä päivänä pukisi päälle. En kuitenkaan pidä niitä ”tyylimokina”, vaikken niistä enää pidäkään. Erilaiset tyylit ja asut ovat kuuluneet aina kyseiseen aikakauteen, ja ne ovat olleet silloin omana aikana hienoja! Tosin yksi mainitsemisen arvoinen asuste, jota voi pitää lähellä ”tyylimokaa” on kirpputorilta ostetut poron nahasta ja karvasta tehdyt lapikkaat. Pidin niitä muutamia vuosia sitten jostain syystä todella hienoina. Lapikkaat olivat lämpöiset, mutta ei todellakaan hienot arkikengät.

Mikä on paras tyylivinkkisi?
Klassiset ja yksinkertaiset vaatteet toimivat aina! Jos et keksi mitään päälle, kokomusta on hyvä pelastus.



Mitä odotat eniten tulevalta kesältä?
Ensi kesäni tulee olemaan hyvin valokuvauspainotteinen. Olen valokuvaajana töissä häissä melkeinpä kesän jokainen viikonloppu. Valokuvaaminen, varsinkin häät ovat mieleistä puuhaa, joten odotan innolla tulevaa kesää! Odotan myös kesältä lämpöisiä ja aurinkoisia kesäpäiviä, sillä talven kylmät ja pimeät päivät alkavat olla jo nähtyjä tältä talvelta…

Mitä löytyy tämän hetkiseltä ostoslistaltasi?
Common Projectsin kengät. Tarvitsisin matalapohjaiset kengät, jotka sopivat asuun kuin asuun. Olen haaveillut Common Projectsin kengistä jo muutaman vuoden, mutta olen odottanut sopivaa hetkeä, jos ne vaikka tulisivat alennukseen. Ostin itseasiassa jo yhden kerran kyseiset kengät, mutta harmikseni ne olivat väärän kokoiset. Minulla on tapana ostaa aina väärän kokoisia kenkiä… Ehkä ensi kerralla tulee vastaan oikea koko!

Millainen olisi täydellinen viikonloppu?
Tällä hetkellä täydellinen viikonloppu alkaisi siitä, että heräisin jossain lämpöisessä maassa. Haaveilen hiekkarannoista, merestä, auringosta ja kylmistä drinkeistä. Täydellinen viikonloppu olisikin, että saisin viettää muutaman päivän aurinkorannalla!



Seuraa Christaa:

Blogi: Christa K
Instagram: @chsnafu