Kun seitsemästä tuli viisi


Alkuperäisen suunnitelman mukaan olimme lähdössä Dubaihin kaikki seitsemän.

Mika, minä, Viivi, Venla, Aleksi, Elmeri ja Topi-koira.

Minulla on kokoajan ollut sellainen fiilis, että jotta tämä muutto onnistuu, jotain negatiivistä tapahtuu. Että jostain joudumme luopumaan. Koska ajattelen, että jonkinlainen tasapaino on olemassa. Jos saa paljon hyvää, niin aina tulee myös sitä ei niin hyvää.

Noh, keväällä jo tajusimme että lämpöä rakastava koiramme ei tule kestämään muuttoon asti. Saatika muuttoa, tai perillä olevaa ilmastoa.

Pitkän sairastelun jälkeen jouduimme jättämään hyvästit rakkaalle lemmikille, perheenjäsenellemme Topille viime viikolla.

Aiempi teksti aiheesta > https://nouw.com/lifeofminna/hyvasti-ihmisen-paras-ystava-3-36230892


Lähtijöitä oli siis jäljellä kuusi.

Kunnes Viivi päätti jäädä kyydistä pois.

Rakas tyttäremme Viivi aloitti juuri lukionsa ja päätti keskittyä opiskeluihinsa Suomessa.

Olimme suunnitelleet lukion ekan vuoden käytäväksi nettikursseina etänä, Dubaista käsin.

Ymmärrän täysin 16-vuotiaan tyttäremme päätöksen. Ja on ihanaa että hänen koulumotivaationsa on kohdallaan. Tietenkin hänen iässään kaverit ja ystävät ovat myös todella tärkeitä. Ja toisaalta, kuuluhan itsenäistyminen nuorelle aikuiselle muutenkin.



Rehellisesti täytyy sanoa, että minulle tämä tuli täytenä shokkina. Olin haaveissani kuvitellut että saamme yhden vuoden viettää tiiviisti perheenä ja ehkä sen jälkeen on vasta aika tälle.

Toisin kävi. Nyt alkujärkytyksestä on selvitty ja käytännön asiat järjestetty. Onneksi meillä on monta läheistä paikkaa missä Viivi voi tilapäisesti asua. Aluksi sovimme majapaikan mummolaan, josta on helppo käydä koulua ja tavata kavereita vapaa-ajalla. Huolenpito tulee olemaan takuuvarmasti sitä luokkaa, että mun ei tarvitse unettomia öitä sen puutteesta ainakaan viettää.

Olemme sopineet yhdessä, että katsotaan ensin pari kuukautta, jouluun saakka, miten homma sujuu.

Viivillä on mahdollisuus mikä päivä tahansa vaihtaa suunnitelmaa ja muuttaa meidän luokse.

Ja tietenkin tulla käymään, milloin vain.


Minä koen olevani tunneihminen. Menen aina tunne edellä ja siksi kuljenkin salamannopeasti ääripäästä toiseen.

Kun kuulin Viivin päätöksestä, maailmani romahti. Tuntui että en todellakaan muuta mihinkään ikinä, en varmasti anna tytön asua meistä erillään. Olin jo valmis tekemään kaikkeni, jotta jäisimme Suomeen.

Mutta ei se ollut Viivinkään toive. Hän halusi että me lähdemme toteuttamaan unelmaamme, vaikka se ei olekaan hänen unelmansa nyt. Tiesin heti, että tytön päätä on turha edes yrittää tässä kääntää, hän oli päätöksensä tehnyt.

Olemme keskustelleet kaikesta mitä mieleen vaan tulee ja käyneet läpi kaikki mahdolliset asiat. Olen 100% varma, että Viivi pärjää. Hän on pärjännyt aina ja huolehtinut jopa toisistakin tarvittaessa.


Omasta pärjäämisestäni en ole ollenkaan yhtä varma. Ehkä minä totun, toivottavasti.

- Minna

http://www.instagram.com/minnaindubai

-Minna



Tykkää-merkinnät

Kommentit