Kaksoset - osa 2 VAUVA-AIKA


Osa 1 - raskaus, pääset lukemaan Tästä


Ensimmäiset päivät

Sairaalassa ollessa nauroimme mieheni kanssa että hän vaihtaa vaipat, pesee, pukee ja minä imetän. Sitä se ekat päivät olikin, sanoisin että melkein kahden ihmisen homma.

Pääsimme sairaalasta poikien ollessa 5 päivän ikäisiä. Mieheni meni heti seuraavana päivänä töihin, toki teki lyhyempää päivää. Onneksi Viivi oli jo 5,5 vuotias ja erittäin reipas apulainen.

Olin itse todella kipeä sektion jälkeen monta viikkoa, mutta kotona kumminkin pärjäsin hyvin. Muistan kun ensimmäisen kerran uskaltauduin lähikauppaan, joka oli ehkä sadan metrin päässä, ja tulin itkien kotiin kipujen vuoksi. Sektiosta oli silloin jo pari viiikoa aikaa. Minulle leikkauksesta toipuminen kesti tosi pitkään, vielä kuukausien päästä oli erilaisia kipuja vatsan alueella.

Kaksosten hoidossa yksi tärkeimmistä hankinnoista oli iso imetystyyny. Sen avulla pystyin pitämään poikia sylissä yhtäaikaa ja tietenkin myös imettämään samanaikaisesti. Käytännön asioissa oli opettelemista. Tyyny oli loistava apu, mutta miten saada kaksi vauvaa nostettua? Ratkaisin sen niin, että ensin toinen vauva sohvalle, sitten toinen syliin ja tyyny kans, niitten kanssa sohvalla olevan vauvan viereen ja sitten yhdellä kädellä (kyllä, koska toisella pidät toista ettei se tipu!) toinen syliin, tyynyn päälle. Ei ollut ihan iisiä, mutta pärjätäkseni oli pakko oppia.


Nukkuminen

Pojat olivat kovasti sylissä viihtyviä vauvoja ja kohtalaisen huonoja nukkumaan. Onneksi nukahtaminen oli aina helppoa, koska virheet mitä olimme tehneet Viivin epätoivoisen nukuttamisen kanssa, oli opittu kantapään kautta, emmekä enää halunneet toistaa niitä. Päätimme, että pojat oppivat nukahtamaan itse, eli heitä ei nukutettu ollenkaan. Päätös piti ja toimikin todella hyvin. Käytännössä siis laitoimme vauvat ennen syliin nukahtamista sänkyyn tai vaunuihin, johon annettiin itsestään nukahtaa. Koimme sen suureksi helpotukseksi, sekä lapsille, että vanhemmille.

Yöt olivat levottomia pitkään ja molemmat söivät ekan puoli vuotta 3-6 kertaa. Eli heräsin sellaset 10 kertaa yössä syöttämään. Jälkikäteen olen miettinyt paljon sitä, miten tuosta unen vähäisyydestä on koskaan selvinnyt.

Vauva-aika oli varmasti se rankin aika ja voimat oli monesti tosi vähissä. Muistan kysyneeni äidililtäni että olenkohan masentunut kun olen niin kamalan väsynyt ja apea. Äiti vastasi, että todennäköisesti kärsin vain unenpuuttesta. Ja näinhän se varmasti olikin.

Se jotenkin vauva-arjessa harmittaa, että vanhempien jaksaminen on usein niin äärirajoilla, että pytyykö siitä ajasta edes nauttimaan? Ja ehkä suomalaisittain pitää pärjätä ja ilman apua selvitä, ehkä sitä ajatusta voisi yrittää muuttaa. Tuntuu, että vanhemmat haluavat tehdä itsestään korvaamattoman, mutta sitten helposti uupuvat, kun ei yhtään hengähdystä arjesta ole. Uskon vahvasti siihen, että vanhempien on äärimmäisen tärkeää pitää huolta omasta jaksamisesta, parisuhteesta ja omasta ajasta. Tärkein tehtävä on pitää huolta vauvasta (tai vauvoista) mikä tietenkin on mahdotonta, ellei itse ole kunnossa.


Syöminen

Myös vauvojen ruokinnan suhteen teimme päätöksen jo heti alussa. Esikoisen kanssa olimme nähneet millaisen pulaan pelkällä rintaruokinnalla pääsee. Tai näin itse sen koin. En uskaltanut mennä mihinkään kun Viivi ei syönyt tuttipullosta rintamailla, puhumattakaan korvikkeesta. Kaksosten kanssa halusimme tehdä asian eritavalla ja opetimme heidät syömään pullosta ja myös korviketta. Ajattelin etten selviä, jos olen monta kuukautta täysin kiinni vauvoissa.

Tämäkin toimi tosi hyvin ja silti lähes täysimetin ensimmäiset viisi kuukautta. Kumma muuten sekin, että kysyntä ja tarjonta meni niin hyvin yhteen, naisen kroppa toimii kyllä uskomattomalla tavalla.




http://www.instagram.com/minnaindubai

-Minna



Tykkää-merkinnät

Kommentit