Dubaihin muutto

Asiat on alkaneet selviämään yksi kerrallaan ja monta ongelmaa on ratkottu. Muuttopäivä alkaa olla jo ihan lähellä.


Asuntoa mennään katsomaan syyskuun alussa ja samalla hoidetaan muita käytännön järjestelyitä.

Alan jo olla varovaisen innostunut tulevasta muutosta, mutta vieläkin on epätodellinen olo. Olemme tehneet töitä muuton eteen jo melkein kaksi vuotta. Täähän on ihan mielettömän siistiä!

On myös ihan hiton pelottavaa. Jännittää muutos, muutto, työt, lapset, kaikkien sopeutuminen. Onneksi kotiin voi aina tulla takaisin jos asuminen Arabiemiraateissa ei tunnukaan oikealta. Päätimme, että vuosi kokeillaan ja sitten mietitään yhdessä jatkoa. Vuodessa ehtii jo kotiutua, saada sosiaalinen verkosto toimimaan ja ymmärtää jo vähän paikallista elämää. Kokemus tulee olemaan varmasti ikimuistoinen ja ainutlaatuinen, oli sen pituus sitten vuosi, tai kymmenen.


Itse olen miettinyt, että tulisin Suomeen vasta ensi keväänä tai kesällä. Viivi ilmoitti haluavansa heti vuoden alussa pidemmäksi aikaa Suomen lomalle.

Lupasin Viiville, että saa tulla niin usein kuin haluaa ja olla niin pitkään kun hyvälle tuntuu. Luulen että ekat viikot ja kuukaudetkin menevät nopsaan, eikä koti-ikävää ihan heti tule. Kaikkihan on tietenkin tässä vaiheessa arvailua, eli katsotaan miten homma sujuu.

Vaikka tärkeimmät asiat on päätetty ja hoidettu, on vielä monta juttua ratkottavana. Mitä kaikkea otetaan mukaan? Mitä myydään, mitä varastoidaan? Tavaroiden vienti tuntuu olevan tosi kallista ja mitään ylimääräistä en haluaisi sinne viedä. Mietin riittääkö 2-3 matkalaukkua/henkilö?

Paljon tietenkin selviää, kun saadaan asuntoasia selville. Toivoisin kovasti kalustettua asuntoa, olisi vaan niin paljon helpompaa ettei kaikkea tarvitsisi ostaa. Olen päättänyt, että kaikki, mitä käytettynä pystyy ostamaan, ostetaan käytettynä.

Kodin tyhjentäminen Helsingissä tulee olemaan varmasti rankkaa. Ihan jo tavaramäärästäkin johtuen, mutta myös siksi, että olemme asuneet talossamme jo 16 vuotta. Se on siis meidän lasten ainut koti ja meille vanhemmillekin pitkäaikaisin asumispaikka. Onneksi kotimme menee vuokralle, niin siitä ei tarvitse ihan kokonaan vielä luopua.

http://www.instagram.com/minnaindubai

-Minna



Tykkää-merkinnät

Kommentit

Suvi Maarit,
Ihanaa kun perheet uskaltavat toteuttaa unelmiaan. Itse pidän paljon Lähi-idästä ja erityisesti Dubaista, jonne poikamme matkusti 4 kuukauden iässä ensimmäisen kerran. Meidän perhe myös haaveilee ulkomaille muutosta ja kartoiltamme mahdollisuuksia. Tsemppiä 😊 (arjensuklaasuukkoja.blogi.net)
www.arjensuklaasuukkoja.blogi.net
LifeofMinna
LifeofMinna,
Hei ihanaa, muitakin Dubai faneja!
Rohkeutta tähän olemme saaneet muilta ulkomailla asuvilta tai asuneilta.

Lapset sopeutuvat kyllä 😊

Minna
nouw.com/lifeofminna