5 viikkoa muuttoon

Päälimäisinä fiiliksinä innostustus ja haikeus.

Ensimmäiset heipat ja itkut koettiin jo viikonloppuna. En ollut varautunut että nyt alkaa jo olla niitä hetkiä, että ei nähdä enää ennen muuttoa.

Asiakkaiden kanssa tulee myös tunteellisia hetkiä. Asiakassuhteet on usein pitkiä ja tärkeitä. Niin asiakkaalle kun tekijällekin. Minä ainakin kiinnyn asiakkaisiin. Ymmärrän myös täysin huolen uuden kampaajan tai meikkaajan löytymisestä. Ei ole helppoa löytää juuri oikeanlaista tekijää itselle, joka käsittää juuri sen, mikä on se oma juttu.

Olen super kiitollinen mun kaikille ihanille asiakkaille, kiitos ❤️



Sunnuntaina lähdemme Dubaihin. Olemme sopineet asuntonäyttöjä ensi viikolle. On tosi jännittävää päästä katselemaan ihan eri tyylisiä asuntoja. Meillä on tietenkin joitain kriteereitä määriteltynä, mutta aika avoimia olemme eri vaihtoehdoille. Kunhan on tilaa, pääsee uimaan ja ulos ja tyyli meille sopiva. Ja toki sijainnilla on oma merkityksensä.


Ihanaa päästä taas pitkästä aikaa tohon jo rakkaaksi muodostuneeseen paikkaan. Odotan innolla lämmintä merivettä, aurinkoa, kävelyitä Marinassa ja hyvää ruokaa ja seuraa.


Ensi viikkoon!

- Minna

Tykkää-merkinnät

Kommentit