3. Dubain reissu

Dubain matka nro 3

Kolmas kerta toden sanoo ja se on nyt sanonut että todellakin pidän tosta paikasta ja paljon!
Tietenkin kokemusta on vasta lomailusta, mutta arjen sujuvuuden näkee sitten jos/kun joskus päästään muuttamaan.





Matkaseura

Ihan mieletön matka taas takana!
Tällä kertaa lähdettiin ihan tyttöjen reissulle kahdestaan rakkaan ystäväni Heidin kanssa. Bf since 1994 <3
Parasta tämän matkakumppanin kanssa oli nauraminen. Todella terapeuttista nauraa lähes putkeen 6pv :D Olemme tunteneet toisemme 10-vuotiaasta lähtien ja siitä asti vahva ystävyys on jatkunut. Meillä matkalla olo on jotenkin tosi helppoa yhdessä, tykätään niin samoista asioista, syömisestä, auringosta ja shoppailusta. Puhuin Heidillekin jo reissussa, että hän on ainoita ihmisiä kenen kanssa voin huoletta olla oma itseni. Luotto pelaa ihan täysillä ja silloin uskaltaa olla jopa hölmö, eikä tarvitse murehtia toisen suhtautumisesta itseensä. Se on tosi hienoa ja toivon että jokaisella on olisi oma "Heidinsä", se oma ihminen, joka ei poistu rinnalta ikinä. Meilläkin on elämässä tapahtunut kaikenlaista, ollut eri elämäntilannetta, suruja, iloja ja murheita. Viimeiset 15 vuotta välimatkaa meillä on ollut reilu 400km ja välillä olemme nähneet vain kerran tai kaksi vuodessa. Silti olemme aina olleet samalla aaltopituudella ja läheisiä toisillemme. Olen kyllä onnekas, että olen noin loistotyypin saanut ystäväkseni!





Matkan tarkoitus

Rentoutuminen. Minulla oli yksi työtapaaminen, muuten reissu oli aikatauluton. Tekee kyllä hyvää kahdelle yrittäjälle, jotka molemmat pyörittää myös kolmelapsista perhettä. Vähän väliä muistuteltiin toisiamme, miten hienoa on, kun saa tehdä just niinkun haluaa. Olla altaalla, mennä rannalle tai shoppailemaan. Kukaan ei pyydä eikä vaadi. Todellinen laatuloma.

Sain omat työasiat sovittua Dubaihin, mikä on tietenkin iso askel kohti unelmaa muutosta. Suunnitelmissa on jatkaa päätyötä kampaajana ja tehdä meikkejä ja maskeerauksia ohessa. Jännittävää kyllä, kun ei yhtään tiedä mitä on edessä!


Reissussa

Vietimme kaksi päivää rannalla La Mer beach:lla. Mereltä tuleva tuuli teki kuumuudesta siedettävämpää. Altaalla täytyi pulahtaa veteen puolen tunnin välein, koska oli vaan niin kuuma.
Watersportsdxb tuli jo viime reissulla tutuksi ja nyt halusin viedä Heidinkin suppailemaan. Se on kyllä kivaa! Ja varsinkin kun meriveden lämpö hipoo kolmeakymmentä, niin aivan mieletöntä.

Muut aamupäivät vietimme altaalla ja iltapäivästä/illasta kävimme ostoksilla tai muuten kiertelemässä. Ostoksia tarttui kyllä molemmille matkaan, onhan ihana päästä eri kauppoihin shoppailemaan. Pidimme periaatteen ettei H&M, Zara yms. Suomesta löytyvät kaupat ole käytävien joukossa.
Hotellimme oli Bur Dubain alueella oleva Grand Hyatt. Nappivalinta! Tosi hienot ja isot altaat, siistit huoneet ja paras aamiainen mitä on tullut syötyä. Lentokentältä noin vartin matka taksilla ja Dubai Mall:lle/Burj Khalifaan saman verran.









Ramadan

Pari päivää Dubaihin saapumisemme jälkeen alkoi ramadan. Saimme jo etukäteen tietoa tästä muslimien viettämästä kuukaudesta. Näkyvin osuus turistin näkökulmasta on paasto. Muslimit paastoavat joka päivä auringonnoususta auringonlaskuun. Myös muilta Dubaissa olevilta on kielletty syöminen ja juominen päiväsaikaan julkisesti. Edes vettä ei saa juoda, eikä purkkaa tms. saa pureskella. Kuulemamme mukaan sakkoa voi poliisin tullessa rapsahtaa jopa 5000aed (n.1200€).
Päivällä ravintolat näyttivät olevan kiinni. Terassit olivat suljettu ja ikkunat peitetty verhoilla tai sermeillä. Kuitenkin sisällä palvelu pelasi aivan normaalisti ja kaikki söivät ja joivat normaaliin tapaan. Se on jännä fiilis kun tietää ettei saa juoda julkisesti, niin hirveä jano yllättää lähes heti kun ovesta astuu ulos.
Hotellilla saimme "huomautuksen" purkan jauhamisesta respassa, mutta altaalla sai olla ihan edellisten päivien tapaan ja jopa alkoholia oli tarjolla allasbaarissa.


Kotiinpaluu

Oli ihana palata perheen luokse. Mieheni ja lapset olivat vastassa jo kentällä ja tuli heti rakastettu ja kaivattu olo. Toki hyvin he olivat pärjänneet, olihan "nannymme" Venla myös lisäapuna. Kuitenkin elämä oli ollut erilaista ilman äidin jatkuvaa läsnäoloa ja tiedän että koko perhe arvostaa taas paremmin toisten panosta ja läsnäoloa. 

Kesäinen sää Suomessa on piristävää ja tuntuu että arkeenpaluu on sujunut helposti. Lapsilla kesäloma jo häämöttää, enää yksi kokonainen viikko edessä. Nopeasti tämä kevät on hurahtanut. Kohta ollaan jo puolessa välissä vuotta, vaikka tuntuu että vuosi vasta äsken vaihtui. Kiihtyyköhän ajan kuluminen mitä vanhemmaksi tulee? Siltä se ainakin tuntuu.


Ihanaa ja lämmintä alkukesää ihmiset!


- Minna

Tykkää-merkinnät

Kommentit