10 kuukautta Dubaissa (muutto!)

Meillä oli aivan ihana koti. Iso, valoisa, avara, toimiva ja mikä tärkeintä, se tuntui kodilta.

Pidimme koko porukka kovasti asuinalueesta ja sijainnista. Maisema yläkerran makkareista oli aivan mielettömän upea.


Asunnossa oli vain yksi huono puoli, hinta. Se oli ihan hiton kallis ja ei ole järkevää upottaa vuokra-asuntoon noin paljoa rahaa. Varsinkin kun maailman taloustilanne on hyvin epävakaa ja sitä myötä myös meidän perheen. Koronakevät tuli ja muutti kaikkien elämää ja suunnitelmia.



Aleksi ja Elmeri lähti Suomeen viikko sitten ja me asumme mieheni kanssa kahdestaan pienessä kalustetussa kämpässä mun työpaikan yläpuolella, Jumeirah Village Circle:ssä, eli JVC:ssä.

Työmatka on siis hissillä alas ja 30 sek kävely ulkona. Ihanaa kun ei tarvitse säätää aikatauluja ja pyytää toista aina kuskaamaan töihin ja takas.


Syyskuun alussa pojat ja Venla tulee takaisin ja jatkamme väliaikaisessa asunnossa, mutta toki vähän isommassa. Haluan että kaikki pääsee mukaan valitsemaan seuraavaa kotia.


Minun työpaikan sijainti on tosi tärkeä, mikä vaikuttaa asuinpaikan valintaan. Asuinalueena JVC ei vaikuta kovinkaan viihtyisältä, mutta testataan nyt sekin, että millaista täällä on asua.

Edellisellä, aidatulla villa-alueella oli turvallisen tuntuista ja lapset pystyi liikkumaan hyvillä mielin keskenään lähikauppaan tai naapureille kylään.

JVC taas on sekoitus kerrostaloja ja villoja, paljon puistoja ja rakennustyömaita. Vielä en ole ihan vakuuttunut paikasta, että haluaisimme täällä seuraavaa vuotta viettää.

Meillä on muutama muu alue mielessä missä on sopiva hinta-laatusuhde ja mukava ympäristö. Mutta toki ne on sitten vähän kauempana ja tarvitsemme ehdottomasti toisen auton minun työmatkojen kulkemiseen.



On todella outoa olla ilman lapsia. Toki olemme reissanneet jonkun verran ilman lapsia, mutta reilu viikko on maksimi mitä olemme ilman lapsia olleet. Ehkä tekee ihan hyvää ja toki kyllähän tähänkin pitää tottua, jos täällä asutaan. Todennäköisesti lapset on kesät Suomessa, joka taas ei välttämättä meille ole töiden takia mahdollista.

Vaikka onkin outo fiilis, niin silti jotenkin yllättävänkin hyvin olen tilanteesta myös nauttinut. Onhan se helppoa kun ei tarvitse huolehtia kuin itsestään.



Elokuu on täällä ja ehkä voisi sanoa että täällä ollaan puolessa välissä kesää. Syyskuu on vielä tosi kuuma ja tukalan kostea. Mutta lokakuussa lämpö jo vähän hellittää ja pääsee kunnolla ulkoilemaan.

Ps. Olin kuvitellut että kesällä kukaan ei mene ulos yhtään, mutta kyllä me ja moni muukin käy lenkillä ja viettää päivää altaalla tai rannalla. Sanoisin, että helteeseen tottuu, vaikka kun lämpö on lähellä +50, niin ei se kenellekään mukavaa ole.


http://www.instagram.com/minnaindubai

-Minna



Tykkää-merkinnät

Kommentit