Muutamia iltoja sitten käytiin poikaystävän ja koiran kanssa iltakävelyllä, ja ei voinut olla huomaamatta, että elokuu on todella tullut. Tää kesä on ollut täynnä iltoja ystävien kanssa, töitä, pieniä reissuja ja, mikä parasta, lämpöä.

Oon ollut niin kiireinen, että mulla ei ole oikein ollut aikaa avata konetta eikä oikeastaan aina haluakaan. Tää kesä on ollut jotenkin erilainen kuin aiemmat kesät, enkä osaa sanoa miten. Ehkä oon elänyt enemmän hetkessä ja ainakin ystävien kanssa vietetty aika on tuntunut merkityksekkäämmältä, kun ollaan kaikki tultu opiskelupaikkakunnilta takaisin Tampereelle. Oon nauttinut kesästä, mutta toisaalta taas ollut välillä aivan puhki, ja oon vaan toivonut, että heräisin aamulla siihen, että kukaan ei tarvitse mua tänään mihinkään. Mutta en silti valita, koska tää kesä on ollut onnellinen.
 
 
Vaikka oon aina ollut kesäihmisiä, syyskuviot ovat pikkuhiljaa hiipineet mieliin. Ens syksynä aloitan pääaineopintoni kunnolla, josta olen todella innoissani. Ens vuoden jälkeen osaan sitten oikeasti sanoa, onko tää valitsemani ala itselleni oikea vai ei. 
Oon myöskin innoissanu paluusta Turkuun. Vaikka kesä Tampereella on ollut kiva, oon huomannut kaipaavani tiettyjä asioita Turusta ja yksinasumisesta. Muutin myöskin heinäkuussa uuteen asuntoon, joka on niin monella tavalla mun unelmakämppä, että en enää malttaisi odottaa sinne kunnolla asettumista.
Syyskuu mulla on aika täynnä velvollisuuksia, kun teen kesätyöt loppuun viikonloppuisin Tampereella ja viikot opiskelen Turussa. Luulen että lokakuussa yritän buukata kalenteriin edes muutaman vapaan viikonlopun, jotta en pala loppuun.



Lokakuulle oon suunnitellut myöskin reissun Wieniin, josta oon innoissani. Viime kerrasta on jo päälle kaksi vuotta ja me ollaan jo mun itävaltalaisten ystävien kanssa suunniteltu, että mitä kaikkea puuhataan kun tuun käymään. Olin Wienissä 2014-15 vaihdossa ja siitä lähtien kaupunki on kantanut erityistä paikkaa mun sydämessä. (tästä vaihtojutusta sidenote: tein pienen Itävalta Q&An @yfufinland instagramiin, joten jos ootte kiinnostuneita vaihdosta Itävaltaan, kannattaa käydä katsomassa!)

 
Tää oli nyt tämmönen update/kuulimiset postaus, mutta musta tuntuu että tällä tavalla pysytte paremmin mukana mun menoissa. En osaa sanoa paljonko tuun postailemaan nyt syyskuussa mutta  en jaksa tästä sen kumemmin stressata. Postailen kuitenkin Instagramiin (@laurapihamaa) tasaisin väliajoin kuvia ja storeja, joten sinne kannattaa mennä seurailemaan, jos kiinnostaa.

Ihanaa elokuun loppua! Mikä muisto teille on jäänyt kesältä mieleen?

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Jasu?
,
Ihana postaus & ihania kuvia! En ookkaan ennen törmännyt sun blogiin, ehdottomasti menee seurantaan!

https://jasukuvaa.blogspot.com/
www.blogger.com/profile/051283392136225962
Laura
,
Hei ihanaa kun pidit! ja tervetuloa joukkoon! 😊
Mä käyn kurkkaamassa sun blogin!
www.blogger.com/profile/037312718420464720
Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229