✨Meidän matka✨

Haluan kertoa teille meidän pomppuisen matkan siihen kun vihdoin saatiin neiti meidän syliin (synnytys tarina on tulossa vielä erikseen 🙈).
Oli lokakuu 2020 noin puolen välin paikkeilla. Meillä oli ollut perjantai treenit, jonka jälkeen menin ystävälleni syömään. Kotimatkalla oli kaunis tähti taivas ja näin jopa tähdenlennon, jonka jälkeen piti tietenkin toivoa. Toivoin, että olisin vihdoin raskaana. Minulla oli sellainen pieni tunne, että saattaisin jopa ollakin. Kuukautiseni oli määrä alkaa juuri tuona viikonloppuna ja lauantaina ei niitä vielä kuulunut, joten kokeilin onneani ja tein testin. Siinä ehkä mahdollisesti oli pieni haamu viiva, joten en uskaltanut vielä iloita. Sunnuntaina kokeilin vielä uudelleen ja siinä se oli, selkeä positiivinen raskaus testi!💫
Olin onnellinen ja kerroin miehelle ja olimme niin onnellisia, kunnes mieleen palautui vain muutama kuukausi ennen tapahtunut keskenmeno. Onni muuttui stressiksi ja huoleksi ja jatkui koko alku raskauden. Emme uskaltaneet olla onnellisia! Pelko keskenmenosta oli kokoajan yllä.
Onneksi ja noh "onneksi" oireita tuli paljon jo heti alkuraskaudesta ja se omalla tavallaan helpotti tietää, että ainakin olen raskaana. Oksentelin JOKA ilta, olin väsynyt ja huonovointinen koko alkuraskauden.
Vielä muutama viikko ennen ensimmäistä ultraa, minulta alkoi tippumaan hieman verta ja pelästyin, että tässä se nyt oli, taas keskenmeno... Veren tiputtelua jatkui onneksi vain yhden illan ajan ja uskalsin vielä herätellä toiveita..

Hehkeitä kuvia🤮... No, mutta jatketaan. Veren tiputtelu siis päättyi ja meno oli aika samaa, oksentelua ja huonoa oloa ensimmäiseen ultraan asti. Oli kauhea stressi saada ultra ennen joulua, jotta voitaisiin kertoa perheille ja ei tarvitsisi salaa oksennella... Ultraan päästiin viikko ennen joulua. Siellä odotus tilassa ennen vastaanottoa me tärisimme. Olimme ahdistuneita ja paniikissa. Pelkkä pelko valtasi mielentilan meillä kummallakin. Olimme olleet ennen jo siellä vain pettyäksemme.
Meidät otettiin sisään ja asetuin "tuolille" makaamaan. Ultran näyttö pantiin päälle ja erotin siinä hahmon. Siinä oli vauva ja ennen kuin kätilö ehti sanoa sitä, huomasin, että siinä liikkuu jokin ja se jokin oli sydän! Meillä oli vauva jonka sydän löi! Me itkimme molemmat. Onnesta! Sydämmen sykkeen lisäksi kaikki oli vauvalla hyvin. Se oli ehdottomasti maailman paras joululahja!

Joulu tuli ja pääsimme antamaan perheille mahtavat lahjat, ultraäänikuvat! Perheemme ottivat uutisen paremmin kuin hyvin ja kaikki olivat onnellisia! Itsellä oksentelu lakkasi jouluksi ja ajattelin, että täydellistä, pystyn syömään joulu ruokia! Oksentelu päätti kuitenkin jatkua tapaninpäivänä🙈... Pikkuhiljaa huono olo kuitenkin väistyi. Tilalle tuli seuraavia oireita ja jo viikolla 17 minulla alkoi kovat kivut joiden vuoksi kävin päivystyksessä. Kyseessä oli mitä ilmeisimmin liitos kivut, mutta enhän minä voinut sitä tietää. Pääsin samalla ultraan ja sain sen lisäksi, että kaikki on kunnossa, tietää, että se on pienen pieni tyttö, joka meille syntyisi kesällä ja, että hänellä on kaikki hyvin!
Liitoskivut olivat todella kova vaiva koko loppuraskauden ja jouduin niiden vuoksi sairaslomalle jo viikosta 28 eteenpäin. En oikeastaan voinut tehdä muuta kuin kävellä omaa kotia ympäri, kun kivut olivat niin pahat etten uskaltautunut pidemmälle.
Tuli toukokuu ja olin viikolla 34+4. Olimme ajatelleet miehen kanssa, että vietetään yksi ihana ja rauhallinen viikonloppu ihan vain kahdestaan, kun muut viikonloput olivat niin täyteen buukattu jo. Kun odotin, että hän tulisi kotiin töistä, olin oudon väsynyt koko päivän ja mietin, että sairaalalaukku pitäisi pakata, kun ei sitä tiedä milloin lähtö tulee.. Olin aamulla käynyt verikokeissa kovan kutinan vuoksi, tarkistettiin ettei ole raskausmyrkytystä. Tulokset tulivat jo saman päivän aikana ja kaikki oli hyvin. Kutina oli todella kovaa ja luin JOSTAIN, (ei viralliselta sivulta, eikä varmaa tietoa jos pitää paikkansa) että jos lapsivettä tihkuu verenkiertoon voisi sekin aiheuttaa kutinaa. No, en tiedä onko näin, mutta samana iltana minulta meni vedet.
Lähdettiin Lohjalle tarkistamaan tilanne ja KYLLÄ se oli lapsivettä. Meitä ei otettu Lohjalle sisään, koska viikkoja oli vasta 34+4, joten matka kohti Helsinkiä alkoi! Harmitti vain, että en pakannut sitä pirun laukkua... Seuraavana päivänä meille syntyi pienen pieni tyttö eikä me enää saada rauhallista viikonloppua kahdestaan viettääkkään. Se ei onneksi meitä ollenkaan haittaa... 💕
Yritän saada synnytys tarinan tänne seuraavaksi niin saatte lukea yhden POSITIIVISEN synnytyksen! Kiitos jos jaksoit lukea meidän matkan! Se ei ollut sittenkään niin pitkä, mutta yllättävän rankka.

Tykkää-merkinnät

Kommentit