Täydellinen asu, mutta katastrofi piirakka


Ensimmäinen työpäivä selätetty ja vaikka päivä meni todella hitaasti sain myös paljon tehtyä. Eilen suunnitelmissa oli omenapiirakan leipominen. Olen ehkä kerran monta vuotta sitten leiponut yhden omenapiirakan, mutta en sen jälkeen.

Olen odottanut kesän alusta omenoita kun kuuta nousevaa ja nyt oli perjantaina vihdoinkin aika lähteä omenoita keräilemään tuttavien luokse. Huomasin toki että puissa oli aivan liian paljon hämähäkkejä, minä joka pelkään niitä enemmän kuin mitään muuta. Keräämisestä ei halunnut tulla oikein mitään...

Sain kuitenkin omenoita ja eilen oli vihdoinkin työpäivän jälkeen aika leipoa omenapiirakka. Aloitin menemällä kauppaan, mutta puhuin puhelimessa ja ajoin vahingossa suoraan kotiin. Takaisin kauppaan ostamaan mitä tarvitsin ja siitä kotiin kävellen. Koska olen allerginen omenoille ja pystyn vaan syömään niitä jos ne ovat käyneet uunin kautta tai keitetty, en juurikaan niitä tai mitään muita vihanneksia/hedelmiä kuori, joten se kesti yllättävän kauan (viisi pientä omenaa, puoli tuntia). Pääsin vihdoin siihen vaiheeseen että oli aika tehdä pohja. Kun olen aloittamassa pohjan tekoa huomaan että sokeria ei ole tarpeeksi kotona ja tarvitsen lähteä takaisin hakemaan sitä. Onneksi muistin pari muutakin asiaa puuttuvan, esim. kaurajauhoja. Kaurajauhoja ei ollut, joten päätin tehdä kotona olevista gluteenittomista jauhoista pohjan. Ulkona satoi niin paljon että kengät, sukat ja oikeastaan kaikki mitä minulla oli päällä joutui kuivaamaan.

Lähdin taas tekemään pohjaani. Sain voin, sokerin, munan ja kermaviilin kulhoon ja kun oli aika laittaa jauhot, huomasin että jauhoja ei ollutkaan niin paljon kuin mitä luulin ja jauhot loppuivat kesken. Tämä tarkoitti sitä että minun olisi aika lähteä taas kauppaan. Juuri kun olin saanut kaiken kuivamaan. Eikun läpimärkien tennareiden tilalle saappaat ja matkaan. Yleensä tässä vaiheessa olisin jo heittänyt hanskat tiskiin ja niin melkein teinkin, mutta päätin kuitenkin tehdä piirakan loppuun, nyt kuin näin pitkälle oltiin päästy. Kaupassa he nauroivat minulle. Olin ollut meidän lähikaupassa nyt kolme kertaa kahden tunnin sisällä ostamassa leipomiseen kuuluvia tarvikkeita.

Loppu hyvin kaikki hyvin. Sain piirakan tehtyä, mutta omasta mielestä siitä ei tullut yhtä hyvää kuin kuvittelin.. Ehkä se tänään on parempaa.

Onneksi kuvassa oleva asu on täydellinen. Housuja on tullut käytettyä oikein kunnolla nyt parin viikon sisällä. Täydellinen 14,99€ löytö. Viimevuoden jakku alelöytö on myös ollut käytössä enemmän kuin hyvin. Talvella töissä melkein joka viikko. Valkoinen paita olkatoppauksilla on täydellinen löytö. Hieno ja tyylikäs. Kyllä olkatoppaukset ovat muodissa taas!

Sunnuntai ja työpäivä. Onneksi tuplapalkka!

Ihanaa sunnuntaita ja jos olette leipomassa jotain tarkistakaa että teillä on kaikki oikeasti kotona!

Köyhä shoppailija

Tykkää-merkinnät

Kommentit

jennamiraa
jennamiraa,
Pystyn niin samaistumaan 😃 Olen myös kesken leipomisen joutunut lähteä kauppaan ostamaan lisää tarvikkeita, mutta en ole kehdannut mennä samaan kauppaan niinkuin sinä. Pitäisi osata tarkemmin katsoa kaikki tarvittavat ainekset omista kaapeista ja sitten vasta lähteä hankkimaan niitä, mitkä puuttuu. Välillä tosin tulee spontaanisti mielitekoja ja siinä kohtaan se jää just tolleen arvailun varaan.
nouw.com/jennamiraa