Koti kauniiksi Poster Store julisteilla / Black friday alennuskoodi

Yhteistöissä: Poster Store


Olen kauan täällä blogin puolella puhunut siitä miten inspiraatio on ollut hukassa kodin sistustamisesta ja olen vähän aikaa halunut vaihtaa kaikki huonekaluista piensisustukseen. Jos rahat vain riittäisi se olisi täydellistä, mutta myös pienemmillä asioilla saa kodin sisustusta muutettua vain pienellä rahalla.

Talvi on täällä ja seinillä roikkuu vielä kesäiset julisteet. Miten sitä saa isoimman muutoksen kotona, vain pienellä muutoksella? Kyllä, vaihtamalla julisteet. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Itse pidän eniten mustavalkoisista sekä graafisista julisteista ja huomaan että ne sopivat juuri meidän kotiin parhaiten.



Poster Storen suuren valikoiman myötä uskon että joka ikinen löytää itselleensä jotain! Kiitos monen eri kategorian on itselle helppo löytää juuri ne julisteet mitkä omaan kotiin sopii ja niiden ansiosta on helppo tehdä kodista juuri omanlaisensa.

Monta eri kokoa ja paljon eri värejä. Myös taulut tekevät suuria muutoksia, ei vaan kuvien myötä, vaan niiden kasaaminen eri tavalla. Yksi iso taulu vai useampi pieni. Iso ero on myös miten koot ne seinälle. Allekkain, riveittäin tai vain satunnaisesti.

Poster Store ei vain tarjoa kauniita julisteita jotka kestävät hyvän painolaadun takia kellastumatta kauan, vaan myös suuren valikoiman kehyksiä, jolla saa taulut näyttämään vielä enemmän henkilökohtaisemmilta.

Kullanväriset kehykset, hopeiset, puiset tai vaikkapa julisteripustimet ovat vain osa vaihtoehdoista mitä he tarjoavat.



-40% alennuskoodi

Jos myös sinun julisteet ovat liian kesäisiä tai olet vanhoihin tylsisytynyt käytä Black Friday koodia "koyhashoppailija40" niin saat -40% julisteista 29.11-6.12. Tarjous ei koske Selection-julisteita.

Jos itse et juuri nyt tarvitse uusia julisteita, niin tämä on myös ihana joululahja!

Köyhä shoppailija

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Mitä tehdä tyttöjen reissulla

Yli viikko on mennyt siitä kun vietin viikonlopun tyttöjen kanssa Tukholmassa.

Jotenkin tuntuu siltä että matkasta on ikuisuus aikaa, mutta kun taas muistelen vähän enemmän tätä matkaa, tuntuu siltä että olisin vasta pari päivää sitten saapunut kotiin.

Vielä on kuvia näyttämättä ja ajattelin näyttää mitä kaikkea me teimme näin parina päivänä, jos vaikka itse saat ideoita mitä tehdä tyttöjen reissulla!


Koska olimme viikon jälkeen aika väsyneitä kun lähdimme sinä perjantaina Tukholmaan (itseltä loppui 7 päivän työputki kun lähdin matkalle), oli ihanaa vain suunnitella pari pientä asiaa ja sen jälkeen vain katsoa mitä eteen tulee.

Kävimme kävelemässä Sture Gallerian ostoskeskuksessa. Ihastelemassa kaikkea kaunista mitä sieltä löytyi sekä myös ihania liikkeitä ja kahviloita jotka sijaitsivat siellä.


Tapasimme Jessican ja Mathildan, jotka myös asuvat juuri nyt Tukholmassa. Oli hauska vaihtaa vähän enemmän kuulumisia, kuin aikaisemmin, nauttia kahvista ja niin hyvästä kookospallosta.

Kuudelle hengelle keskellä lauantai päivää ei ollut oikein helppo löytää kahvila paikkaa keskellä Tukholman keskustaa. Löysimme kuitenkin pienen pienestä ketjukahvilasta yhden ison pöydän johon mahduimme juuri ja juuri.


Kävimme vanhassa kaupungissa pyörähtämässä, linnan luona katselemassa sekä kävelimme keskustan ostoskatuja läpi moneen kertaan satunnaisesti, vaikka niitä ei pitänyt kävellä. Meidän oli kuitenkin pakko ihastella kaikkia jouluvaloja jotka valaistiin sinä lauantaina.

Näiden lisäksi, kävimme ulkona molempina iltoina, ensimmäisenä iltana vähän spontaanisemmin. Söimme aamupalaa hotellilla kauan ja kerroimme toisillemme omia kuulumisia ja suunnittelimme jo vähän joulunaikaa, kun tytöt vihdoinkin saapuvat Suomeen lomailemaan!

Toivon todellakin että viimeistään keväällä olisi taas jonkinlainen tyttöjen reissu kyseessä!
Luin pari päivää sitten tekstin, että tytöt jotka viettävät tyttöjen iltoja yhdessä ovat kaiken kaikkiaan paljon onnellisempia.
Uskon todellakin tähän. Sain niin paljon enemmän uutta energiaa kun pääsin tapaamaan tyttöjä. Toki suurempi ikävä myös kasvoi näin jälkeenpäin. Onneksi joulu tulee ja vauhdilla.

Köyhä shoppailija

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Viikko 48

Uusi viikko TAAS kerran. Minne se aika oikein menee? Eilen oli tasan kuukausi jouluun, tänään voi sanoa jo että on alle kuukausi. Nyt on todellakin joululahjojen hankkimisen aika, niin että ne eivät taas jäisi viimetippaan...Tämän viikon suunnitelmani näyttää tältä:

Maanantai - Työpäivä ja koulutukseni jatkuu vielä tämän viikon. Kävimme äidin kanssa siivomassa kirpputorin ja siellä onkin nyt -50% keskiviikkoon asti, joten käykää ostelemassa! Porvoon Löytöpiste pöytä numero 194! Kotona nautimme Johnin tekemästä grilliruuasta ja saunoimme. Vaikka joulu on ihan kohta täällä, on pakko sano että grilliruoka oli kyllä niin hyvää!

Tiistai - Aikainen herätys töihin ja nousta pitää jo neljän jälkeen aamulla ja viiden aikaa on aika olla ratin takana. Siivoaminen kotona, pakettien haku sekä lenkille. Päivä jolloin väsymys on kova, mutta yritän saada koti asioita hoidettua.

Keskiviikko - Työvuoron jälkeen ripsien huoltoon ja sen jälkeen on aika laittaa jouluvalot ikkunoihin ja pikkuhiljaa joulukoristella! Teen teille myös viimeistään ensiviikon loppupuolella joulukoristelu vinkkejä tänne blogiin!

Torstai - Aamuvuoro, jonka jälkeen on aika viedä uusia vaatteita ja tavaroita kirpparille. Sekä myös mennä isoäidin luokse viettämään loppupäivää.

Perjantai - Black friday. Työpäivä jonka jälkeen aloitan ehkä jouluostokset. Kun vain tietäisi mitä kenelle ostaa.

Lauantai - Jouluostoksille Johnin kanssa, jonka jälkeen on illalla tyttöjen peli/viini-ilta Jennin luona! En malta odottaa!

Sunnuntai - Ei suunnitelmia. Vain ja ainoastaan löhöillä sohvalla kotona ja valmistautua taas uuteen viikkoon.

Tältä näyttää viikkoni nyt. Saa nähdä sunnuntaina kuinka paljon kyseinen aikataulu muuttui. Varmasti kyllä jonkin verran!

Ihanaa maanantai iltaa!

Köyhä shoppailija

Tykkää-merkinnät

Kommentit