TOUKOKUUN PARHAAT PALAT



Helposti elämän eri asioista tulee itsestäänselviä ja elämää tulee elettyä jossain muualla kuin kyseisessä hetkessä. Siispä näin toukokuun viimeisenä ajattelin pysähtyä muistelemaan kuluneen kuukauden kohokohtia. Tämä toukokuu on ollut tähänastisen elämäni raskain. Toimikoon tämä siis osittain mielen terapiana siitä, kuinka paljon elämässä on hyviä ihania asioita ikävien juttujen lisäksi. 





Vappu

Toukokuun ensimmäinen vietettiin Porvoossa kavereiden kanssa. Mä tein ensimmäisen kerran itse simaa ja se oli hyvän makuista! Serkku leipoi itse munkit meidän brunssipöytään ja myös ne oli aivan täydellisen herkullisia.





Synttärit

Toukokuun kuudentena vietettiin mun synttäreitä pienellä porukalla. Kuten tässä postauksessa kerroinkin, niin päivän aluksi mua hemmoteltiin yllätyksellä serkkujeni toimesta, jonka jälkeen koettiin kauhunhetkiä yläilmoissa. Illan päätteeksi makunystyröitä hoivattiin Daddy Greensin pizzoilla.



Kesälomaviikko

Vietin toukokuun alussa ensimmäisen kesälomaviikon tälle kesälle. Säät ei olisi voineet olla paremmat ja sain rentoutua ulkona auringosta nauttien. Olo oli erittäin levännyt ja inspiroitunut loman päätteeksi. Täydellinen loma siis!





Kuvausmiitit Eiran kanssa

Ollaan Eiran kanssa opiskeltu aikoinaan samalla luokalla. Koulun jälkeen ei oltu hetkeen tekemisissä, mutta lähiaikoina sitäkin enemmän. On ollut ihan parasta fiilistellä kuvaamista ja kuvattavana olemista ihmisen kanssa, joka on ihan yhtä innoissaan kuvaamisesta kuin itsekin olen!



Kirsikkapuupuistoretki

Lähdettiin pyöräilemään Roihuvuoren kirsikkapuistoon ihan extempore eräs iltapäivä miehen kanssa. Reittiä ei oltu erityisemmin suunniteltu, mutta se osoittautui mitä parhaimmaksi. Kuten tässä retkeä koskevassa postauksessa kerroinkin, niin pyöräilymatkan maisemat oli mitä kauneimmat puistoa unohtamatta. Ihmeellistä, miten ne puut kukkivat vain muutaman päivän!





Säät

On varmasti olleet myös teidän mieleen? En edes muista milloin viimeksi olisi kesällä ollut näin ihania säitä! Tällä kertaa olen osannut ottaa ilon irti näistä säistä ihan täysillä. Kuten Instagram-seuraajat tietävät, niin olen makoillut rannalla ja nauttinut jäätelöitä ulkona! Toivotaan, että ne jatkuisivat vielä kesäkuussakin!





Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä ENSIMMÄINEN YHTEISTYÖ!

Tästä kuulette lisää lähiaikoina... ;)




Follow me on: Instagram | Facebook | Bloglovin | Nouw


Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229

Instagram @_kiiamaria

Instagram _kiiamariaInstagram _kiiamariaInstagram _kiiamariaInstagram _kiiamariaInstagram _kiiamaria