Illallisasu

Kuten täällä kerroinkin, niin illallistimme viimeisenä päivänämme Gaetassa Claudio Petrolo -nimisessä ravintolassa. Ravintolaillallista vietin Töölön Relove-kirpparilta löytämässäni Zaran pikkumustassa sekä kesällä Zarasta ostamassani olkalaukussa. Kuvissa näkyvien Zaran mustien korkojen tilalle vaihdoin vanhan kaupungin mukulakiville paremmin sopivat Navy Bootin mustat balleriinat. Aurinkolasit puolestaan ovat Celinen.

Huvittavaa, että melkeinpä tämä koko asu on Zarasta, jota yritän vältellä aina, kun mahdollista. Miksikö? Muutama vuosi sitten menetin kiinnostukseni heidän vaatteisiinsa ns. lopullisesti. Tosiaan vielä muutama vuosi sitten monen muun tapaan ostin Zarasta vaatteita. Aikaisemminkin oli ollut aistittavissa, että laatu ei ihan kohtaa hinnan kanssa, mutta lopullinen kiinnostus meni, kun ostin heiltä muutaman vaatteen, joiden ulkonäön ja materiaalien puolesta olisi kuvitellut kestävän edes jonkin aikaa. Toisin kävi. Pellavatoppi reikiintyi ja shortsit nukkaantuivat ensimmäisessä pesussa.

Kun menin liikkeeseen kysymään, että kuinka näin voi tapahtua ekassa pesussa, niin sain vastaukseksi, etteivät voi tehdä mitään, koska minulla ei ollut kuittia tuotteista ja laputkin olin leikannut irti. Teen niin aina ensimmäisenä uuden vaatteen käyttöönotossa, koska ne kutittavat. Olen siis viimeistään tuon pari vuotta sitten käyneen episodin jälkeen nähnyt parhaakseni pysyä erossa heidän vaatteistaan. Harmi, koska tykkään ulkonäöllisesti heidän vaatteistaan. En kuitenkaan halua saastuttaa maapalloa yhtään enempää kuin nyt jo teen, joten kertakäyttövaatteet jätän suosiolla kauppaan. Zaran asusteisiin ja kuvissa näkyviin kenkiin olen kuitenkin ollut toistaiseksi tyytyväinen. Mainittakoon vielä, että Zaran sisarliike Massimo & Dutti puolestaan on vakuuttanut vaatteillaan myös laadullisesti.


Follow me on: Instagram | Facebook | Bloglovin | Nouw


Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229

Instagram @_kiiamaria

Instagram _kiiamariaInstagram _kiiamariaInstagram _kiiamariaInstagram _kiiamariaInstagram _kiiamaria